perjantai 9. joulukuuta 2016

Vauvamuistoja

Omasta lapsuudestani on säilynyt joitain pieniä tavaroita, jotka ovat marinoituneet laatikon pohjalla riittävän kauan. Olen miettinyt kuinka ne voisi laittaa arvoisellaan tavalla esille. Nyt löysin kirpparilta näille pienen pienille muistoille soveltuvan syvän kehyksen.

Maalasin kehyksen kalkkimaalilla useaan kertaan. Taustaksi laitoin palan pellavakangasta ja vanhasta kellastuneesta lehdestä leikkaamani aiheeseen sopivan uutisen. Kokonaisuutta raikastamaan valitsin vielä valkoisen virkatun pitsiliinan.

Kummilusikkaani en halunnut kiilloittaa, vaan laitoin sen kehykseen sellaisenaan. Äitini minulle neulomista polven yli ulottuneista sukista toinen oli vuosikymmenten kuluessa hävinnyt, joten tämä tallessa oleva pääsi kunniapaikalle lusikan viereen.


Lehtileike on hieman sukkaa ja lusikkaa vanhempi, pitsiliina taas nuorempi. Saatan niitä vielä vaihtaa, mikäli löydän vastaavia juuri oikealta vuosikymmeneltä. Ajatuksena on myöhemmin tehdä muidenkin perheenjäsenten vauvamuistoista samantyyppiset taulut.

Kuinka ihmeessä sukkani on voinut olla noin pieni! :-) 

1 kommentti:

  1. Kaunis muistotaulu! Hyvä idea kerätä pient muistoesineet samaan kollaasiin kaikkien katsottaviksi. Suloinen tuo sukka. Huvitti hieman tuo polven yli sukka! Ehkä ei ollut vielä vauvojen sukkahousuja ja sukat tehtiin sitten pitkävartisiksi.

    VastaaPoista