sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Toinen patalakki

Aiemmin tekemäni patalakki sai yllättävää "kannatusta". Niinpä tein toisenkin, joka päätyy pukinpussiin. Mallia muutin hieman edellisestä. Lisäsin lakkiin myös tupsun.


Tässäkin lakissa käytin syksyllä ostamaani käsinvärjättyä villalankaa. Tummanharmaat raidat ovat Nallea.

Lähes aina uutta neuletyötä aloittaessani teen mallitilkun, varsinkin silloin, jos olen valinnut eri langan, kuin ohjeessa. Puikkokokokin usein heittää, koska käsialani on melko löysää. Hyvänä apuna silmukoiden ja kerrosten laskemisessa ovat kehykset, joista pienempi,  5 x 5 cm kokoinen on käytössä osoittautunut hyödyllisemmäksi.


Tällaisia kehyksiä (muovisia) on toki myynnissäkin, mutta nämä omatekoiset ajavat saman asian. Kannattaa kokeilla! Kehys on yksinkertainen, mutta kätevä apuväline neulojalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti