tiistai 14. marraskuuta 2017

Valotähti

DIY-kurssi jatkui valoteemalla. Päädyin valmistamaan keskikokoisen valotähden. Tähti oli puuvalmis, joten aloitin maalaamalla puuosat kahteen kertaan valkoisella maalilla. Sen jälkeen liima-vesi -seokseen kastetut paperinarut kieputettiin mahdollisimman tasaisesti tähden ympärille. Liiman kuivuttua pujotin valonauhan tähden sisään ja homma oli valmis. Helppo juttu, kun kaikki tarvikkeet olivat Kaarakassa valmiina! Tähti saa nyt loistaa talven ajan takkahuoneen seinällä, mutta lopullinen paikka taitaa löytyä ensi kesänä mökin pimeimmästä nurkasta. Tämä kurssi ei varsinaisesti kuulunut Aiku-näppiin, mutta saan laskea nämä tunnit valinnaisiin opintoihin. Nyt olen käsittääkseni kerännyt kaikki vaadittavat valinnaiset tunnit. Täytyypä vielä tarkistaa tilanne opelta.


Viime postaukseni jälkeen ystävän ystävä otti yhteyttä ja kertoi omistavansa jonkin verran hänelle turhia Krokus -sarjan osia. Niinpä teimme treffit kaupungille ja astiat vaihtoivat omistajaa!


Hankin kaksi tarjoilukulhoa, suuren tarjoilulautasen sekä kolme pientä pullalautasta. Kaikki osat ovat hyväkuntoisia ja lähes käyttämättömän näköisiä. Kiitos Sari! Tiedän, että varastoistasi löytyy monenlaista muutakin, joten kaupat eivät varmaankaan jää tähän! :-)

tiistai 24. lokakuuta 2017

Miniryijy

Istuin Kaarakassa lauantaina DIY-kurssilla muutaman tunnin. Päivän aiheeksi sai valita joko makrameen, himmelin tai ryijyn. Koska muut olivat jo tuttuja juttuja, valitsin  miniryijyn valmistamisen kudontakehyksessä.


Tein ryijystä iloisen ja värikkään. En halunnut siihen mitään erityistä kuviota, vaan tein värisekoitukset nukkalankoja varten täysin sattumanvaraisesti. Kudontakehyksen mukana tuli tarvittavat neulat ja kampa. Vain lasta, joka määrää nukan pituuden, leikattiin pahvista.


Innostuin ryijystä niin, että lauantai-illan huumassa tein sen valmiiksi asti. En tiedä, mitä teen näin pienellä ryijynpalalla, mutta on kiva, kun tarvikkeet jäi itselle, niin voin myöhemmin tehdä tälle kaverin!


Sunnuntaina käväisin antiikkimessuilla. Hankin Lumikukka-kahviastiastooni neljännen vaaleanpunaisen kahvikupin.



Ostin myös Krokus-sarjaan kaksi syvää ruokalautasta ja yhden pienen pullalautasen. Muita osia ei ollut kenelläkään myyjällä tarjolla. Tähän sarjaan toivoisin löytäväni vielä eri kokoisia tarjoilukulhoja.


Täällä sateli viikonloppuna rakeita, räntää ja lunta. Aurinkoiset syysilmat taitavat olla takanapäin. Täytyypä ottaa toppatakki esiin!


lauantai 14. lokakuuta 2017

Makrameekoru

Aiku-näpin syyslukukausi alkoi makrameen merkeissä. Tämä vanha solmeilutekniikka elää nyt uutta kukoistustaan! Viime talvena käväisin Kaarakassa tekemässä pari amppelia, mutta muuten en ollut tähän työtapaan ennestään tutustunut.

Sisustustekstiiliä en halunnut tällä kertaa tehdä, joten hetken nettiä selattuani päädyin suunnittelemaan makrameekorua. Toteutukseen käytin vanhoja merkkauslankoja, joista valitsin muutamia syksyisiä sävyjä tähän työhön.


Työn edetessä lisäsin mukaan joitain kierrätyshelmiä vanhoista rikkoutuneista korvakoruista. Keskellä korua on pienehkö avainrengas, josta suurin osa korun osioista alkaa. Punaisiin kiemuroihin piilotin solmujen sisään ohutta rautalankaa, jolla sain kiemurat pysymään aisoissa. Lopuksi mietin korun tärkkäämistä, mutta se näyttää nyt turhalta. Koru pysyy ryhdikkäänä ihan ilman tärkkiäkin.

Käväisin tänään tsekkaamassa kaupungin uusimman antiikkiliikkeen. Ei ollut turha reissu! Tuttu myyjä tietää mitä kerään, ja nosti heti eteeni paketin vihreää Grapponiaa!



Voi tätä onnenpäivää!

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Streliziat

Viikonloppuna oli Seinäjoella käsityömessut. Vietin siellä mukavan perjantaipäivän imien itseeni roppakaupalla ihanaa käsityön huumaa. Messut olivat aiempia vuosia laajemmat, kun Areenan B-halli oli nyt myös käytössä. Mitään kovin mullistavaa uutta ideaa en tällä kertaa messuilta saanut, mutta suuren määrän kankaita ja tarvikkeita kotiutin tälläkin kertaa.

Messuilla oli tänä vuonna kaksi käsityökilpailua. Osallistuin kilpailuun, jossa tuli suunnitella ja valmistaa seinätekstiili. Kilpailutyöni aiheeksi valitsin lempikukkani Strelitzian.


Streliziat tuovat mieleeni mukavat perheen kanssa tehdyt matkat ja etelän lämmön. Tähän työhön käytin kankaita, jotka työkaverini toi vuosia sitten Thaimaasta. Vain sinistä kiiltävää kangasta jouduin metsästämään. Viimein löysin SPR:n kirppikseltä satiinityynyliinan, jossa oli tarvittava sävy.


Tässä kaikki kilpailuun osallistuneet työt. Oma työni ei menestynyt, mutta oli mukava osallistua ja huomata, kuinka erilaisia seinätekstiilejä saatiin aikaan, kun materiaalia ja tekotapaa ei järjestäjien taholta rajattu mitenkään.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Mökin uusittu terassi

Kesämökkimme on rakennettu vuonna 1965 ja remontoitu joskus 1970 -luvulla. Koska mitään suurempaa remppaa ei sen jälkeen ole tehty, oli jo korkea aika tarttua toimeen.  Eniten remonttia vaati terassi, joka oli lahoamispisteessä. Soitin alkukesästä paikalliselle rakentajalle, joka lupasi remontin toteuttaa.

Olen enemmän kuin tyytyväinen tähän upeaan lopputulokseen:


Alkutilanne oli lohduton:


Nyt terassi ei ole enää surkea läpikulkupaikka. Siihen mahtuu nyt hienosti kahvittelemaan ja kaiteet tekevät siitä suojaisemman tilan. Pääsimme eroon myös rantaan vievistä vaarallisista kiviportaista. Uudet portaat ovat tukevat ja turvalliset uusine kaiteineen.

Kuinka maltankaan odottaa ensi kesää ja hyviä mökkikelejä?

tiistai 22. elokuuta 2017

Melko edullista

Alkukesästä käväisin paikallisessa Agrimarketissa, jossa oli päätetty laittaa valtava määrä kukkasipuleita ja juurakoita "Ota tästä!"-koriin. En ole aiemmin kasvattanut Daalioita, mutta päätin kotiuttaa muutaman juurakon, kun eivät olleet hinnalla pilattuja!



Olen antanut kukalle lannoitetta lähes jokaisen kastelun yhteydessä ja voi hyvänen aika, mikä menestys! Ensimmäinen kukka aukesi ja laskin, että nuppuja on samassa yksilössä ainakin 28 kpl. Miksi ihmeessä olivat ilmaisia?

lauantai 19. elokuuta 2017

Riikinkukkoa ja muuta mukavaa

Käväisimme jokin aika sitten lounaalla Närpiössä sijaitsevassa Lind's Kök -nimisessä kasvihuoneravintolassa. Paikka oli superihana ja ruoka taivaallisen hyvää! Samalla reissulla päädyimme Kaskisiin ja tietenkin bongasimme myös paikallisen kirppiksen. Siellä vastaan tuli nostalginen punainen Arabian tv-setti, jossa on Raija Uosikkisen suunnittelema Riikinkukko-kuvio. Tämän setin muistan jo lapsuudesta. Meillä kotona oli sekä punainen, että sininen setti. Olisi kiva joskus vielä löytää tälle pariksi se sininenkin!


Erkkitapio Siiroisen keltaista Barokki-sarjaa olen täydennellyt hiljakseen, kun sopivia osia on löytynyt kohtuuhintaan. Barokki ei ole halutuimmasta päästä, joten osia saa melkein pikkurahalla. Kaapista löytyy myös väritöntä Barokkia, joka taitaa lähteä seuraavaksi kiertoon. Jostain täytyy malttaa jo luopua, ennenkuin astiakaappien hyllyt retkahtavat alas!


Löytyisikö apua tämän kasvin tunnistamiseen? Ojanpientareellamme nimittäin kasvaa kukka, jonka olen vuosia sitten nypännyt juuria myöten mukaani jostain parkkipaikalta. Upean oranssit kukat keikkuvat pitkän hontelon varren päässä. Kerro, jos tiedät tämän kasvin nimen!


tiistai 25. heinäkuuta 2017

Maalausurakka

Vietimme viikonlopun mökillä maalaushommissa. Edellisestä ulkomaalauksesta oli kulunut todella pitkä aika, vähintäänkin yli 20 vuotta. Nyt oli korkea aika maalata aitat uudelleen.


Halusin pientä uudistusta nukkuma-aittaan, joten suunnittelin koristelistat ikkunoiden yläpuolelle. Vein paperista leikkaamani mallin työpajalle, jossa listat sahattiin kuviosahalla valmiiksi. Koristeista tuli mukava pieni piristys pienellä vaivalla!

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kesäunelmia

Joskus sitä osuu paikalle, kun kangaskaupan palalaarissa lymyilee justiin se oikea kangas!


Nyt tämä onni osui kohdalleni! Palassa oli kyllä yhdellä sivulla runsasta painovirhettä, lisäksi palaan oli napsautettu nitojalla reikiä useampaan kohtaan. Kuvio, väritys ja kankaan joustavuus kuitenkin vetivät pidemmän korren ja sijoitin muutaman euron tähän mielelläni.

Onnistuin pyörittelemään palaa niin, että sain kivat kuvioraidat osumaan tunikan helmaan. Pituutta sain vaatteeseen sen verran, että voin käyttää sitä myös hellemekkona. Tästä tuli tämän kesäloman lempivaatteeni!

Aiku-näpin kesätehtäväksi saimme yhden sanan: Kesäunelmia. Sanaa saa käsitellä haluamallaan tavalla, valokuvaamalla, kirjoittamalla yms.  Omalla kohdallani kaikki sanaan liittyvä kiteytyy yhteen maisemaan:


Tyyni järvi, ilta-aurinko, oma mökkiranta. Tässä maisemassa olen viettänyt aikaa jokaisena elämäni kesänä. Kesäunelmaan en tarvitse muuta.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Mökkikausi avattu ja juhlaa pukkaa

Käväisin mökillä ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Mökki oli pysynyt pystyssä, mutta mökkitie näytti tältä:


Ajoin perille ajatuksella, että " Tästä se tie on ennenkin mennyt!". Ilma oli mitä ihanin, mutta uimaan en vielä uskaltautunut!

Muutama kirppislöytö on jälleen rantautunut meille.



Tämän ruotsalaisen Alsterforsin maljakon on suunnitellut Per-Olof Ström. Maljakko on sisältä valkoinen ja erittäin paksua lasia. Pohjassa on signeeraus Po Ström 70.


Pieni oranssi kulho ja saman sarjan lautanen olivat niin sööttejä, että en voinut olla ostamatta! Ei ole aiemmin tullut vastaan tällaisia, enkä löytänyt mitään tietoa näistä netistäkään.


Ja vielä puoli tusinaa mehulaseja. Nämä olivat myynnissä EKA-liikkeen ruskeassa pahvipakkauksessa. Liekö ollut alkuperäispakkaus...


Tänä viikonloppuna meillä juhlitaan. Tytär valmistui tänään matkailualan restonomiksi! ONNEA!

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Tilkkupeitto

Kerroin jokin aika sitten tilkkupeittoprojektistani, joka on uinunut kaapissani vähintään toistakymmentä vuotta. Kun sain kaikki muut työt tehtyä ja Aiku-näpin tilkkuosiota oli vielä pari kertaa jäljellä, päätin vihdoin tekaista peiton valmiiksi.


Alkuperäinen suunnitelma muuttui matkan varrella jonkin verran, mutta lopputulos on nyt tässä! En ole tikannut aiemmin mitään suurempaa koneella ja tämänkin peiton aioin aluksi tikata käsin. Sain kuitenkin hurjaa kannustusta sekä opelta, että ryhmäläisiltä konetikkauksen suuntaan, joten uskaltauduin yrittämään. Kiitos rohkaisusta koko porukalle! Peitto olisi edelleen kesken, jos olisin pitänyt pääni tässä asiassa! Peiton koko on 92 cm x 78 cm. On tosi hyvä fiilis, että sain tämän vihdoin valmiiksi!

Aikuisten ja lasten Näppien kevätnäyttely on Seinäjoen Taidehallilla vielä 11.6.2017 saakka. Sieltä löytyy plastisesta massasta tekemäni linnan torni. Syksyllä alkaakin sitten perusopintojen viimeinen, eli neljäs vuosi. En usko, että maltan siihenkään lopettaa! Jos vain syventäviä opintoja aikuisille järjestetään, niin olen innolla ilmoittautumassa!

perjantai 26. toukokuuta 2017

Virkatut kesäkengät

Kävin istumassa Kaarakassa pari iltaa virkattujen kesäkenkien merkeissä. Toinen kenkä valmistui noina iltoina ja toisen tein kotona valmiiksi.


Lankana on musta kotimainen 18-säikeinen Liina -kalalanka. Valmiit virkatut palat ommeltiin kiinni espadrillos -kengänpohjiin. Kengät ovat kuin nilkkurit, koska sivupalat nousevat hieman nilkan yli. Hauska malli ja tuntuu mukavalta jalassa. Ohjeissa oli huomioitu koot 36 - 40, joten sain kengistä kertaheitolla hyvin jalkoihin istuvat.

Nyt ei kaivata sadekelejä! Näillä kengillä tepsutellaan vain kuivalla ja lämpimällä ilmalla!

maanantai 22. toukokuuta 2017

Iltakävelyllä

Iltalenkillä kohtasin suloisen näyn. Pikkulintu oli löytänyt kodilleen todella kauniin paikan.


Metsän puolelle oli eksynyt lähitalosta muovinen kukkaköynnös, joka oli miellyttänyt pesänrakentajan silmää. Pesä oli pururadan varrella, vain hieman yli metrin korkeudessa, joten yletyin hyvin ottamaan siitä kuvan. Toivottavasti lenkkeilijät ja lähialueen kissat kunnioittavat tätä kaunista kotia!

Kirsikkapuussamme on koko talven keikkunut ruosteinen metallinen sydänkoriste. Olin jo ottamassa sitä pois, mutta päätinkin tehdä siitä hyönteisille hotellin. Pullean sydämen sisään mahtui melkoinen määrä käpyjä. Voi olla, että tämä ei ötököille kelpaa, koska tässä ei ole kattoa. On kai aika tärkeää, että koti ei sateella kastu. Ehkä tätä pitää vielä jotenkin virittää!


tiistai 2. toukokuuta 2017

Käsityönäyttelyni kirjastossa

Tänään aamu alkoi mukavasti! Sain rakentaa ihan ikioman käsityönäyttelyn! Yllätyin iloisesti, kun jokin aika sitten kirjastossa käydessäni minulle tarjottiin tätä mahdollisuutta. Nyt se on totta! Jännittävää!



Täältä blogista tuttuja juttuja on siis esillä Nurmon kirjaston vitriineissä toukokuun ajan! Käy katsomassa, jos liikut täällä päin!

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Lentävä matto

Yli vuosi sitten löysin Porista kirpputorilta Designers Guildin upean kangasmallikirjan. Kirjassa oli toinen toistaan ihanampia värejä ja kuvioita! Päätin heti, että näistä kankaista teen valkoiseen makuuhuoneeseemme väriläiskän.


Tämä itämainen "lentävä matto" sai vuorikankaakseen ihanan laadukkaan tanskalaisen sametin, jonka hankin Kangassalongista. Vuorikankaasta teen vielä jokusen tyynyn. Kolmiomaisiin päihin tein vuorikankaan väriin sopivat tupsut. Tupsuissa on kahta yksiväristä merkkauslankaa kirjavan langan lisäksi. Langat löysin Ompelutista.


Vuorikangasta mitatessani tarvitsin 58 cm leveää kankaanpalaa. Ihmettelin, kun liidulla merkitsemäni viiva näytti menevän jatkuvasti vinoon. Yhtäkkiä huomasin, että vika ei ollut tekijässä, vaan työvälineissä. Valehtelevatko silmäni???






Hyvää pääsiäistä!
t. Maarit

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Tilkkutöitä

Tilkkutyöt jatkuvat Aiku-näpissä. Olen tehnyt pussukoita sekä aiemmin värjäämistäni kankaista, että ostotilkuista. Värjäämäni tilkut ovat sen verran pieniä, että mitään suurempaa työtä en niistä saa aikaiseksi.



Hirsimökkitekniikalla tehdyn pussukan kankaat ovat kaikki  itse värjättyjä, samoin nipsupussukan vuorikangas. Nipsupussukan pienet tilkut ovat kangaskaupan näytetilkkuja, jotka ovat pyörineet kaapissa viime vuosituhannelta saakka. Näköjään vanha sananlasku pitää tässäkin paikkansa, että aika tavaran kaupittoo!

Mutta nyt saa pussukat riittää, seuraavaksi on tulossa sitten jotain ihan muuta!

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Oi muistatkos Emma...

Helena Tynellin täydellisessä kunnossa oleva punainen Emma-maljakko rantautui meille viikonloppuna. Samassa kaupassa tuli myös vanha Riihimäen lasin kuultavan vihreä kannu, jonka reunassa on ajan kuluttama kultaus.
Mielenkiintoisen kokoinen kannu, liian pieni mehukannuksi, mutta liian suuri kermanekaksi. Sopii siis täydellisesti nykypäivän kahvipöytään, jossa useampi juo maitokahvia!


Muutakin on löytynyt! Tämän ruokailuryhmän kohdalla olisin kiljunut, jos olisin kehdannut!


Alkuperäisessä maalissa oleva hyväkuntoinen ryhmä, jossa on kuusi tuolia ja jatkettava pöytä. Suloinen ja pienikokoinen! Myyjän mukaan kalusteet on ostettu vuonna 1975. Lyhyen googletuksen perusteella epäilen Askon Sara -kalusteiksi. Kerro, jos sinulla on parempaa tietoa!

Tälle ihanalle ryhmälle meillä ei ole vielä paikkaa, mutta se keksitään varmasti!

torstai 30. maaliskuuta 2017

Ompeluksia

Pitkästä aikaa nostin esiin ompelukoneen. Ensimmäiseksi valmistui nuorelle neidille pussukka, jonka sisään tikkasin paksun pehmikehuovan suojaamaan sisältöä ja pitämään pussukkaa tykkynä.


Marimekon Krassi-kankaasta suikaloin paloja kesäiseen pikkulaukkuun.



Yksi lyhythihainen tunikakin valmistui käsityömessuilta hankitusta palakankaasta.



Ja nyt kun vauhtiin pääsin ja lomaviikko on alkamassa, niin taidanpa huvikseni huristella ompelukoneella yötä päivää!

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Punaista, sinistä ja vähän muitakin värejä

Viime viikkoina kirppareilta on kotiutunut lähinnä kotimaista lasia. Pieni rubiininpunainen sokerikko nökötti myyjän pöydännurkalla korvat höröllään niin yksinäisenä, että päätin sen pelastaa. Kermakkoa ei ollut, enkä sitä jäänyt suremaan, koska vanhat kermakot ovat yleensä auttamattomasti pieniä nykypäivän tarpeisiin.


Vastaan tuli myös kohtuuhintainen sininen Kuningattaren kruunu.


Senkin päätin tuoda kotiin, vaikka näitä kulhoja onkin kertynyt jo useampia.


Ehkä nämä nyt jo riittää...

lauantai 25. helmikuuta 2017

Lumikukkia ja etsausta sitruunahapolla

Parina lauantaipäivänä olemme jälleen ajelleet kotiseutua kauempana kirppareilla. Pientä kivaa on löytynytkin, mutta lähinnä retkeilyn puolelle nuo päivät voi laskea.


Joitain vuosia sitten hankin kummitätini jäämistöstä Arabian Lumikukkaa sekä vaaleanpunaista, että vaaleansinistä. Tarjoilulautanen ja neljä pullalautasta ovat sitä perua. Nyt tuli vastaan kolme täysin käyttämätöntä kuppiparia! Nämä ovat niin suloisia! Nyt voin tätä sarjaa jo käyttää, koska voin yhdistää näihin tarvittaessa sinisiä osia. Vaaleanpunaisia kuppeja silti vielä halajan!

Vastaan tuli myös edullinen ruskea suuri jalallinen kulho, jota myyjä kehui kotimaiseksi. Tähän en ole vahvistusta vielä löytänyt. Kerro, jos tiedät tämän alkuperästä jotain. Jokin aika sitten en olisi katsonut ruskean lasin päällekään, mutta niin se mieli muuttuu! Jotenkin tämä nyt vaan kiehtoi!


Aiku-näpissä värjäys jatkui etsauksen merkeissä. Otin käsittelyyn aiemmin värjäämäni tilkun, johon en ollut tyytyväinen. Maalasin siihen uuden pohjavärin, kuivatin, etsasin kiemurakuviot ja jätin kuivumaan seuraavaan kertaan. Sitten höyrykiinnitin, huuhtelin, keitin pesuainevedessä ja vielä huuhtelin lopuksi.


Mielenkiintoinen menetelmä, mutta eipä näin monihyväistä värjäystä aivan äkkiä kotona viitsisi tehdä. Onneksi Kaarakassa on mahdollisuus oppia tätä kaikkea! Valmis kangas pääsee varmasti osaksi jotain tulevaa tilkkutyötä.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Jännittävää värjäystä

Aiku-näpissä on aloitettu vuosi värjäämällä kankaita ja lankoja. On tehty liemivärjäystä, kirjovärjäystä, maalattu kangasta ja lankaa, on solmittu ja taiteltu, kuumennettu mikrossa ja kattilassa, huuhdeltu ja ihailtu omia ja muiden tuotoksia! Värjääminen on tosi mukavaa ja yllätyksellistä!


Näihin värjäämiini villalankoihin olen enemmän kuin tyytyväinen. Varsinkin oikealla oleva vyyhti onnistui yli odotusten. Oletin tekeväni kirkkaita voimakkaita värejä, mutta mikrossa värit sulautuivat toisiinsa niin hurmaavasti, että en tiedä, maltanko tätä vyyhtiä koskaan käyttää, vai ihailenko vain.


Kangastilkkuja on värjätty monin eri menetelmin. Kuvassa tähän mennessä valmistuneet. Värjäystä jatketaan vielä parina iltana, joten lisää on luvassa. Myöhemmin keväällä teemme tilkkutöitä, joihin toivon voivani käyttää ainakin osan nyt värjäämistäni puuvillakankaista.