lauantai 29. marraskuuta 2014

Kankaanpainantaa

Näppi-koulun kankaanpainantaosio päättyi viime viikolla. Kun aloitimme tätä osiota jokunen viikko sitten, tuli heti tunne, että en ehkä saa mitään aikaan tällä saralla. Onneksi lopulta jotain valmistuikin. Päätin nimittäin tehdä tauluja ja painaa kuvioita niihin vanhoilla pitsiliinoilla. No, sehän ei käynytkään ihan niin näppärästi, kuin ajattelin. Tein jos jonkinlaisia pitsikuviokokeiluja kankaille, mutta lopullisiin töihin käytin niistä vain pienet osiot ja nekin tuunattuina!



Tein tämän tauluparin työhuoneeni seinälle. Ensimmäisen tauluista tuunasin pienillä siemenhelmillä ja toisen merkkauksella ja pitseillä. Syynä tuunauksiin oli se, että kankaisiin tuli vaikka mitä sotkuja ja muita huonoja kohtia. Toivottavasti katse kiinnittyy näihin tuunauksiin, eikä niinkään kaikkiin virheisiin!

Taulujen lisäksi värjäsin pari kangasta, joita tarvitsen ensi vuoden puolella, kun aloitamme uuden kauden kirjansidonnalla. Nämä olivatkin sitten helpompia tapauksia, kun kuviot saatiin aikaan yksinkertaisesti suolakiteillä.




Syksyn viimeisenä kouluiltana teimme vielä jouluhimmeleitä pilleistä. Aloitin taas sen verran isolla ja haasteellisella mallilla, että valmiiksi en sitä vielä saanut. Onneksi jouluun on vielä aikaa!

1 kommentti: