sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Grapponiaa häälahjaksi

Kun viime vuoden puolella kuulin kummityttären hääpäivän lähestyvän, aloin vimmatusti etsiä lisää keltaista Grapponiaa, jota tiesin hänen toivovan. Pala palalta häälahja saatiin kuin saatiinkin ajoissa kasaan. Osa astioista löytyi Tampereelta Vaarin Varastolta, osa Ilmajoen antiikkiliikkeestä ja osa työkaverini kaappien kätköistä.



Astiat olivat niin painavat, että paketoinnin helpottamiseksi asettelin ne keltaiseksi maalatun vaneerilevyn päälle. Ilman levyä lahjaa olisi ollut hankala kantaa hääpaikalle. Lautaset paketoin erikseen pikkupakettiin. Lisäsin pakettiin vielä pienen tietoiskun Grapponian tuotantovuosista ja suunnittelijasta. Sarjanhan on Riihimäen Lasille suunnitellut Nanny Still vuonna 1968 ja se on ollut tuotannossa vuosina 1969 - 1975.

Sain osallistua häävalmisteluihin myös tekstaamalla tienvarsikylttien lisäksi juhlien menun suureen liitutauluun. Taulun koko oli 100 cm x 60 cm ja käytin kirjoittamiseen liitutussia, jolla olikin paljon mukavampi kirjoittaa, kuin tavallisella liidulla.


Vieläkin tulee vesi kielelle, kun tätä ruokalistaa lukee! Ruoka oli järkyttävän hyvää!

Onnea vielä kerran ihanalle hääparille ja kiitos mukavista juhlista!

6 kommenttia:

  1. Hieno häälahja! Ja arvokas!
    Vanhemmillani on tuota samaa sarjaa kirkkaana!
    On kyllä herkullinen menyy!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkaskin on todella kaunista. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Todella upea ja kaunis häälahja. Paljon onnea hääparille♥

    VastaaPoista
  3. Ihana lahja! Häämenu on taitavasti tekstattu ja sisältö tuo todella veden kielelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva antaa lahja, jonka tietää olevan toivottu ja jota ei saa joka marketista! Astiaston osien etsiminen oli mukavaa ja sain kokea löytämisen ilon moneen kertaan!

      Poista