tiistai 31. toukokuuta 2022

Toukokuun iloksi

 Toukokuussa puutarhassani ilostutti keltainen narsissiympyrä, kuin suuri aurinko!



Näistä kukista on jäljellä enää muutamia, joten pian jälleen letitän varret pitkäksi palmikoksi!

Viime vuoden "kurpitsattoman" kesän jälkeen on toivottavasti vuorossa hieman satoisampi aika. Tällä hetkellä purkeissa kasvaa neljä jättikurpitsan tainta. Kaikki ovat vanhoista Jättikasvisyhdistykseltä saaduista siemenistä. Vanhin oli jopa vuodelta 2018, mutta kaikki itivät yllätyksekseni hienosti ja aloittivat hurjan kasvun. Jättikurpitsan kasvatus on edelleen haaveeni, vaikka useiden vuosien yritykset eivät ole tuottaneet kovinkaan hääviä tulosta. Ja aina vaan jaksan yrittää! Viime vuonna en siis saanut minkäänlaista satoa, koska ainut taimeni tuotti ainoastaan poikakukkia koko kesän, vasta loppukesästä avautui pari tyttökukkaa, mutta silloin oli jo liian myöhäistä.

Pihallamme kasvaa kaksi syreenipensasta, jotka ovat jo parhaat päivänsä nähneet ja kasvaneet aika roikaleiksi. Kuulin, että syreeniäkin on mahdollista lisätä puutumattomasta pistokkaasta tai taivukkaasta. Niinpä pistokkaita on nyt sekä vesilaseissa, että mullassa. Katsotaan kuinka käy. Taivukkaita en meidän syreeneistä onnistunut saamaan, notkeita oksia ei ollut puskassa riittävän alhaalla. Eipä syreenin taimi toki paljoa maksa, mutta aina on mukava yrittää onnistuisiko lisääminen kotikonstein. 

Laajempi "vauvala" pihan perennoista on jo jonkin aikaa ollut rauhassa juurtumassa. Ne nappaan mukaani, kun lähdetään mökille, siellä on aina tilaa uusille taimille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti