torstai 4. tammikuuta 2024

Tulevan kesän mökkireissut mielessä

Pakkanen on paukkunut jo neljättä päivää yli - 30 asteen lukemissa, mutta ajatukseni ovat jo tulevassa kesässä. Vuoden viimeisinä koulupäivinä tein muutaman kesäisen hatun. Ensiksi valmistui kaksi hattua auringonsuojaksi onkireissuille:


Farkkuhattu on valmistettu tyttären vanhoista farkuista ja kukallinen hattu pienen pienistä japanilaisen kankaan jämäpaloista. Hattujen kaavan sain koululta.

Serkun antamista kangasnäytteistä valmistin vielä "tanskalaisen maajussin hatun" omalle härmäläiselle maajussilleni peltohommissa käytettäväksi. Myös tämä kaava löytyi koululta.


Tuleva kesä täytyy olla jo mielessä senkin vuoksi, että Jättikasvisyhdistyksen jäsenmaksu on maksettava tammikuun aikana, mikäli haluaa itselleen upean siemenpaketin. En ole maksanut jäsenmaksua joka vuosi, koska siemeniä on paketista riittänyt useaksi vuodeksi. Viime vuonna olisin jo tarvinnut uusia siemeniä, mutta muistin asian vasta helmikuulla. Silloin oli jo myöhäistä. Nyt olen varmasti ajoissa asialla!


4 kommenttia:

  1. Kalastajanhattu on hyvänmallinen ja pysyy kunnolla päässä ulkotöissä, minullakin on niitä monta. Maajussin hattu on tyylikäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! On totta, että kalastajanhatussa on riittävästi syvyyttä, joten se on erittäin käyttökelpoinen myös tuulisemmalla säällä.

      Poista
  2. Kivoja hattuja! Minulla on tulossa kesähattukurssi maaliskuussa ja sinne olen myös tehnyt muutaman hatun. Tuo maajussin hattu on eri kivan mallinen! Pitää yrittää tehdä tuollainenkin!

    VastaaPoista
  3. Kyllä vain, maajussin hattu on jotenkin nostalgisen vanhanaikainen, mutta käytössä varmaankin ihan mukava.

    VastaaPoista