lauantai 3. maaliskuuta 2012

Kirppislöytöjä

Viimeisenä lomapäivänä lähdin kirppiskierrokselle. Ja mitä löysinkään! Kaksi ihanaa Pomonapurkkia ja vielä ihan kohtuuhintaan!


Korkeampia mansikkapurkkeja minulla on nyt kaksi. Matalampaa en ennestään omistanutkaan tällä kuviolla. Näiden purkkien pohjaleimassa ei ole tarkkaa valmistusvuotta ja -kuukautta, mutta nämä ovat 1970 -luvun alusta.

Tässä vielä muutamia muita aikaisemmin kirpparilta hankkimiani esineitä:


Saara Hopean Näppyläkulho on mielestäni tosi ihana! Harvemmin kirppiksillä tulee vastaan muita kuin näitä kirkkaita, mutta haaveissani ovat kyllä muunkin väriset kulhot. Koko on juuri sopiva pienen perheen salaatti- tai kiisselikulhoksi.

1950 -luvun astiat ovat kauniita ja herkkiä. Kuten esimerkiksi nämä tarjoilulautaset:


Näitä näkyy silloin tällöin kirppiksillä, mutta yleensä ohut lasi on vuosien mittaan kolahtanut rikki jostain reunasta. Olen onnistunut löytämään nämä kaksi täydellistä lautasta, joissa kummassakaan ei ole mitään ajan patinaa. Näitä on käsiteltävä kuin kukkaa kämmenellä!

Sitten vielä löytö, jonka kohdalla hihkuin riemusta:


Tämä kaksilokeroinen lasiastia on jo itsessään hieno, mutta hihkuntaa aiheutti lähinnä aluslautanen, joka selvästi kuuluu settiin (siinä on juuri sopiva kolo astialle). Tätä veikkaisin ulkolaiseksi. Lautanen on uushopeaa (leima PRIMA N.S.), siis ei arvokasta, mutta tykkään tästä! 

2 kommenttia:

  1. Hei Maarit!

    Satutko tietämään noista tarjoilulautasista lisää? Minulla on samanlainen eri painatuksella, josta olen yrittänyt etsiä lisätietoa. Kaikki tieto otetaan kiitollisena vastaan! :)

    VastaaPoista
  2. Hei! En valitettavasti tiedä yhtään enempää. Useita eri kuvioita olen minäkin nähnyt. Kauniita ovat kaikki!

    VastaaPoista