sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Muistoja kummitädistä

Astiakokoelmani on jälleen kasvanut reippaasti! Sain nimittäin viikonloppuna mahdollisuuden käydä vilkaisemassa kummitädilleni kuuluneita esineitä, joita vuodenvaihteessa edesmenneen tätini lapset olivat päättäneet laittaa myyntiin. Tarjolla oli paljon kauniita astioita, joista olisin halunnut ostaa moniakin, mutta päädyin seuraaviin:


Arabian Lumikukka-kahviastiaston vaaleanpunaisia ja vaaleansinisiä osia hankin tämän verran. Tämä astiasto on nostalginen ja aion ilman muuta kerätä tätä lisää. Kuvion on suuunnitellut Raija Uosikkinen.


Sööttejä vaaleanpunakuvioisia Arabian ruokalautasia vuodelta 1968 hankin kaksi kappaletta. Kyseessä on käsittääkseni Tähti-niminen kuvio, vaikka ei kyllä mielestäni yhtään tähdeltä näytä, kukalta pikemminkin! Suunnittelijaksi joku nettisivu ehdotti Uosikkista, mutta en vielä ehtinyt asiaa tarkistamaan muista lähteistä.


Lasiesineitä oli myös tarjolla paljon. Meille lähti nämä neljä pientä lasilautasta. Kotimaista tuotantoa nämäkin.


Kaupanpäälle sain vielä tämän ihanan uunivuoan, joka tulee meillä ahkeraan käyttöön! Kiitos Kipa ja Riitta!




 

2 kommenttia:

  1. Vanhat astiat ovat ihania...minullakin oli onni juuri saada vanhan tädin astioita...:)

    VastaaPoista
  2. Että onkin kauniit astiat. En ole koskaan nähnyt tuollaisia, mutta mielelläni niitä nyt katselen.

    VastaaPoista