sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Takin uusi elämä

Kokeilin jälleen taannoin Kaarakassa oppimaani pussivärjäystekniikkaa. Tällä kertaa käsittelyyn pääsi pesussa kulahtanut kesätakki.



Takki oli alunperin mustavalkoinen, mutta mustat kohdat olivat harmaantuneet ja valkoiset olivat enää muisto entisestä. Niinpä pistin takin kahteen eriväriseen väriliemeen yöksi ja toivoin parasta. Samoihin liemiin laitoin vielä muutamat pitsit muita projekteja varten.


Takki värjäytyi mukavasti. Sinisiä ja vihreitä osioita on sopivasti siellä täällä. Ensin ajattelin tuunata takkia vielä lisää, mutta ehkä se saa olla näin. Lopputulos miellyttää niin paljon, että takki saa jatkoajan! Enää sillä ei tarkene, mutta ensi keväänä otan sen ilomielin uudelleen käyttöön!

1 kommentti: