lauantai 6. lokakuuta 2018

Himmeliä ja perinnettä

Aloitimme syyskauden Kaarakassa himmeleillä. Himmelin materiaalin sai valita itse. Käväisin aiemmin alkusyksystä laittamassa mökkiä talviteloille ja keräsin sillä reissulla rannasta kasan kaislaa ja ajattelin käyttää sitä tähän työhön. Kaisloja peratessani totesin kuitenkin, että ne ovat liian likaisia, haperoita ja hyvin eri vahvuisia, joten tuikkasin koko kaislanipun takassa palamaan.

Koska jotain muuta materiaalia piti keksiä, suunnistin seuraavaksi äitini kirjahyllylle. Löysin hyllystä pienen kirjan vuodelta 1937. Kirja oli pappani oppikirja kanttorikoulusta: Äänenkäyttö puheessa ja laulussa. Leikkasin sivut irti kansista ja innostuin vähän väliä lukemaan sivuja sieltä täältä. Teksti oli ihanan vanhanaikaista ja kuvat kurkun anatomiasta karmaisevia. Pyörittelin sivut kudinpuikon ympärille ja liimasin reunasta kiinni kaksipuoleisella teipillä. Iso osa sivuista oli hauraita ja repeytyivät, vaikka yritin olla tosi tarkkana pyöritellessäni niitä. Sain kuitenkin ehjiä "pillejä" kasaan riittävästi.


Himmelistä tuli ISO, yli 110 cm pitkä. Käytin siihen kaikki ehjinä säilyneet sivut. Lisäsin vielä osien väleihin ja kulmiin muutamia helmiä kontrastiksi kellastuneelle paperille.

Otin jälleen vapaapäivän töistä käsityömessuja varten. Messuilla menikin reippaasti yli viisi tuntia, toki kahvitaukojen kera. Hankin muutamia kankaita ja lankoja, mutta tällä kertaa hyvin maltillisesti. Olen joka vuosi hankkinut jonkin strutsinnahka-, tai strutsinsulkatuotteen samalta myyjältä ja niin nytkin. Ostin uuden violetin strutsinnahkaisen lompakon. Nyt tuotteita on jo niin paljon, että ensi vuonna täytyy hankkia varmaan jo kokonainen strutsi tai edes muna!

Keväällä Kaarakassa tekemämme kirjontatyöt oli ripustettu esille messuille. Sieltä löytyi myös oma työni ikkunalapasineen.


2 kommenttia:

  1. Voi miten hieno himmeli ja kuinka hyvä idea tehdä pillit vanhasta kirjasta. Minulla on vain mustista muovipilleistä tehtyjä himmeleitä. Harmi, että en tänäkään vuonna päässyt Seinäjoen messuille, mutta Tampereelle aion mennä. Oikein hieno kollaasi teidän kirjontatöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marle! Olisipa ollut mukava tavata messuilla!

      Poista