perjantai 26. lokakuuta 2018

Hypistelymuhvi

Oletko kuullut hypistelymuhveista, joita valmistetaan muistisairaille ja levottomille vanhuksille? Mm. Martat ovat niitä valmistaneet ja heidän sivuiltaan löytyy lisätietoa asiasta ja kuvia erilaisista muhveista. Kuultuani muutama päivä sitten ystäväni äidin tilanteesta, päätin valmistaa hänelle oman muhvin.


Muhveja voi neuloa, virkata tai tehdä kankaasta. Muhviin kiinnitetään erilaisia ja eri tuntuisia osasia, jolloin käsille on tekemistä ja muhvin hypistely saattaa rauhoittaa ja antaa tekemistä vanhukselle. Muhvi myös lämmittää, mikäli käsissä on huono verenkierto.

Itse tein muhvin iloisesta kankaanpalasta ja kukat virkkasin karheasta villalangasta. Reunoihin ompelin erilaiset pitsit. On erittäin tärkeää, että kaikki palat ovat taatusti hyvin kiinnitetty, etteivät ne irtoa ja aiheuta vahinkoa. Pitkään käytössä ollutta muhvia kannattaa tästä syystä välillä tarkastella kriittisesti.


Tein muhvin sisälle kukan paksusta huopakankaasta sekä kukalle kiemuraiset lehdykät virkkaamalla. Ompelin muhviin myös teddykankaasta tehdyn kaverin, jolla on nyörihäntä. Kaveri on siis kiinni piilossa muhvin sisällä, mutta kaverin saa kurkkamaan muhvista halutessaan. Tein kaverille neutraalin ilmeen. Se ei ole iloinen eikä surullinen. Kaveri voi lohduttaa yksinäisenä hetkenä ja sille voi antaa vaikka nimen!

Muhvien sisään voi ommella kiinni myös osia, joista kuuluu ääniä. Esimerkiksi pilttipurkin kansi napsuu mukavasti tai Kinder-munan muovikoteloon voi laittaa pienen esineen, joka helisee. Näissä osissa varsinkin kiinnitys on erittäin tärkeää. Koska en tiennyt onko saajalla  yksityishuone, vai onko huoneessa muita asukkaita, en halunnut laittaa tähän mitään osia, mistä kuuluisi muita häiritseviä ääniä.

Toivottavasti tämä muhvi tuo hyvää mieltä saajalle!


4 kommenttia:

  1. No enpäs ollut tuollaisista muhveista ennen kuullut, mutta aivan ihana idea ja niin kivannäköisiä nuo muhvit! Uskon että todellakin tuo hyvää mieltä ja lämmittääkin kivasti käsiä♥ Mukavaa syyspäivää ja ihanaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  2. Hei, olen kuullut näistä ja Lankanpirtin blogissa on jo kauan sitten ollut työn alla mutta uskon tällaisen muhvin tuovan hyvää mieltä monille muillekin.
    Minä esim.näkövammaisena,joudun monesti toteamaan jonkun asian "hypistelemällä" kun tarkka näkö on hirveän huono.Käymme avustajani kanssa hypistelemässä kirppiksillä, koska juuri tällainen tuottaa minullekin mielihyvää ja saan arvuutella millainen esine tai pukine ja sen muodot on kulloinkin kyseessä.
    Terveisin. Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän tunteen! Itsekin haluan tuntea kankaan tai langan käsissäni, siksi en osta niitä netistä! Sain tiedon, että muhvin saaja oli tykännyt lahjasta! Olen siitä onnellinen!

      Poista