sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Vanhaa Arabiaa

Joulukuussa kävimme Päivölän antiikki- ja keräilytapahtumassa, jossa oli mahtava tarjonta mm. vanhaa Arabiaa ja kotimaista lasia. Teimme hankintoja pukinpussiin ja muutama ihana esine eksyi myös omaan kokoelmaan.


Omaksi iloksi ostin nämä upeat Arabian tarjoiluastiat. Esineiden suunnittelija on Anna-Liisa Vainio ja ne on valmistettu 1950-luvulla. En todellakaan ollut tällaisista haaveillut ja maksoinkin näistä reippaasti, mutta ihastuin näihin ensisilmäyksellä, enkä ole ostosta katunut!


Toinen löytö sen sijaan oli vuosien etsinnän tulos. Olen saanut kauan sitten anopilta yhden kauniin Valmu -kupin. Olen etsinyt sille lautasta tuloksetta. Olen nähnyt kahta erilaista Valmun aluslautasta, toinen on valkoinen ilman mitään kuviota ja toinen vaihtoehto on valkoinen, jossa on yksi kupin alle jäävä punainen kukka. Aluslautasta minulla ei edelleenkään ole, mutta nyt löysin pullalautasen. Kuvio on mielestäni Arabian kauneimpia. Kuvion on suunnitellut Esteri Tomula. Tästä setistä juon päiväkahvini niinä päivinä, kun satun olemaan yksin kotona!

Joulun alla tytär halusi valaa kynttilöitä. Olin hävittänyt kaikki kynttilänvalutarvikkeeni, kun tuskastuin omatekoisten kynttilöiden savuttamiseen. No, nyt ei auttanut muu, kuin ottaa huonoin kattila ja kerätä kynttilänpätkät. Aiemmin olin hankkinut sydänlankaa askarteluliikkeestä, mutta sitä ei ollut enää jäljellä, joten oli otettava puuvillalankaa ja letitettävä sydänlangat itse. Kuinka ollakaan, kynttilöistä tuli lähes savuttamattomia! Olisi kai pitänyt aina tehdä sydänlanka itse!


Kiva, kun pistäydyit Unelmaullakollani! Mukavaa alkanutta uutta vuotta!

6 kommenttia:

  1. Kauniita kynttilöitä, mukavaa puuhaa. Itse olen kastamalla laittanut, lanka kastettiin ensin boori nesteeseen. Ihan viimeiseksi niitä värikerroksia, aloittamalla esim keltaisesta ja lisäämällä vähitellen joko punaista tai sinistä, tuli kiva sävysarja. Hyvää uutta vuotta. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastamalla kynttilöiden tekeminen on varmasti haastavampaa! Täytyypa joskus kokeilla. Hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  2. Apua, miten upeita arabioita! Kynttilöiden teko kiinnostaa ja olen säästänyt pätkät. Ehkä joskus jopa kokeilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen itsekin ihan innoissani näistä astioista!

      Poista
  3. Moi.
    Tiedätkö onko Anna Liisa Vainion signeeraus A L. Mulla hirmu iso ja painava Arabian uniikki lautanen jonka pohjassa on A L. Siis se on jotain 50 cm halkn tjuha

    VastaaPoista
  4. Hei
    Nuo on äidin tekemiä.
    Jos tahdot jutella niin lähetä tekstari numeroon 050 3324332
    T. Osmo Vainio

    VastaaPoista