keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Joulusukat

Pikkupirpanoiden äiti toivoi tyttärilleen uniikkia joulukalenteria. Suunnittelimme yhdessä ensin perinteisiä kalentereita, eli sellaisia, joissa on 24 taskua tai 24 pientä sukkaa narussa tai muuta vastaavaa. Lopulta päädyimme suunnitelmissa siihen, että molemmille neideille tehdään yksi oma sukka tai tossu, jonka tonttu täyttää joka yö. Näin mukavat yllätykset eivät ole esillä etukäteen kurkittavana.

Sain vapaat kädet sukkien toteutukseen ja siitäkös lähti todellinen flow, en kertakaikkiaan malttanut mennä nukkumaan, ennenkuin sukat olivat valmiit.


Kaikki tarvikkeet löytyivät omista varastoistani. Kankaan olin joskus ostanut jouluista sohvatyynyä varten, mutta tyynyksi asti se ei koskaan ehtinyt. Kangas on niin tykkyä, että tossut pysyvät muodossaan ilman mitään tukikankaita. Halusin tossuihin jotain kimallusta, joten nyöreihin punoin joukkoon kimaltelevaa lankaa ja liimasin kuumaliimalla tossuihin kimaltelevia koristeita. Punaisia kimalluksia en löytänyt, joten väritin värittömät punaisella permanent-tussilla. Tossuissa on myös piilossa kilikello, joten jotain hentoista tontun ääntä saattaa kuulua tossuihin kurkatessa. Tein tossuista niin suuret, että niihin mahtuu tarvittaessa vähän isompiakin yllätyksiä.

Pientä joulujännitystä taitaa jo olla ilmassa!

2 kommenttia:

  1. Onpas ihanat joulusukat! Hyvä idea että saa täyttää päivittäin, lapsilla kun on aina halu avata kaikki kalenteriluukut kerralla :)

    VastaaPoista