Eurokankaan villaneulospala muuttui tänään uudeksi tunikaksi. Malli on sama kuin aikaisemmissakin tunikoissa, mutta tällä kertaa värinä on lempivärini violetti!
Testaan huomenna, miten neulos toimii käytössä, nyppyyntyykö tai ryppyyntyykö. Toivottavasti ei kumpaakaan, niin saisin tästä mukavan työvaatteen kevättalveksi!
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
torstai 26. tammikuuta 2012
Pienen pienet villahousut
Työkaverini on jäämässä vauvalomalle. Hän on päättänyt käyttää vauvallaan pelkästään kestovaippoja ja villaisia vaippahousuja. Käsittääkseni niitä tarvitaan paljon, joten päätin kantaa korteni kekoon:
Nämä hauskat "pöpät" valmistuivat eilen. Ohje löytyy Ullaneuleen sivuilta.

perjantai 20. tammikuuta 2012
Sukupuu
Sukupuun voi toteuttaa monella tavalla. Itse päätin käyttää tähän projektiin sukujemme vanhojen taitajien valmistamia tekstiilejä. Pohjakankaana on vuosikymmeniä käytössä palvellut pellavapyyhe ja myös alareunan pitsi on yli puoli vuosisataa vanha.
Komeroistani löytyy muitakin vanhoja tekstiilejä, mutta maltan käyttää niistä vain kuluneimpia näihin omiin töihini.

maanantai 16. tammikuuta 2012
Vapaapäivän viettoa
Omatekoisten kynttilöiden tekeminen on kivaa puuhaa. Kerään aina vanhat kynttilänpätkät uutta käyttöä varten.
Kynttilöiden tekoon sopii mikä tahansa kuumaa kestävä astia. Jugurttipurkit ja maitopurkit ovat tosi käteviä tähän hommaan. Ensimmäistä kertaa tein myös kahdella sydämellä olevan kynttilän. Koska omatekoiset kynttilät mielestäni savuttavat jonkin verran, poltan näitä yleensä lumi- tai jäälyhdyssä.
Viime viikolla saimme tekstauskurssilta vähän erilaista kotiläksyä. Tänään ehdin tehdä läksystä ensimmäisen version:
Teksti on leikattu kirurginveitsellä esiin pahvista. Katsotaan myöhemmin, miten tämä tästä kehittyy...

lauantai 14. tammikuuta 2012
Ei onnistu aina...
...langan valinta. Tämän kaarroketunikan neuloin Novitan Puro -langasta. Malli löytyy Novitan syksy 2009 -lehdestä. Puro on mukavan tuntuista käteen ja nopeaa neuloa, mutta äärimmäisen huonoa käyttövaatteessa. Neule nyppyyntyy käytössä muutamassa päivässä.
Luulen, että jossain vaiheessa huovutan tämän neuleen pesukoneessa ja keksin sille ihan muuta käyttöä!

maanantai 9. tammikuuta 2012
En ole pipoihmisiä...
... ja sen vuoksi en ole omistanut ainuttakaan pipoa miesmuistiin. Nykyisessä talvitakissani ei kuitenkaan ole huppua, joten aloin kaivata jotain päähinettä, joka olisi lämmin ja pysyisi hyvin päässä.
Tämä tupsulakki valmistui tänään Novitan Noki -langasta. Vuoritin lakin mustalla fleecellä, joten nyt sillä tarkenee paukkupakkasillakin!

perjantai 6. tammikuuta 2012
Kalastustako?
Ei sentään! Nämä kalat eivät ole syöttejä eivätkä saaliita, vaan pöytäliinanpainoja! Kaloissa on kivi sisällä ja suomuiksi ompelin muutamia paljetteja. Kalalajia en kyllä tunnista, mutta käteviä ovat tuulisella säällä!
Touhumaan sivuilta löysin tämän hauskan patalapun ohjeen. Taakse ompelin vielä mustan huopakankaan, niin eivät sormet pala!
Toinen patalappu lähti kummitytölle, eikä toinenkaan jäänyt omaan keittiöön! Ohje löytyy siis osoitteesta www.touhumaa.com .

keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Pieniä, mutta tärkeitä asioita
Nuttuprojektista löytyy lisätietoa osoitteesta www.nuttu.info .
Myös tämä pipo päätyi lämmittämään pienen tuntemattoman pojan päätä tänä jouluna.
Nämä ovat pieniä asioita, mutta näistä saa itselleen niin hyvän mielen!
tiistai 3. tammikuuta 2012
Käyttökelpoista ja vähän hömppää
Olen ommellut lähiaikoina useita hihattomia tunikoita, jotka ovat tosi käteviä käytössä (peittävät siis vyötärön...)! Väriskaala näyttää kyllä olevan aika tasaisen mustavalkoinen.
Käväisin viime viikolla Eurokankaassa hankkimassa lisää tunikakankaita. Tällä kertaa kyllä muitakin värejä! Kerron niistä myöhemmin lisää!
Harvoin käy niin, että pidän jostain kirjasta niin paljon, että haluan sen itselleni. Näin kävi Tine Solheimin Leikkiä langoilla kirjan kanssa. Löysin siitä niin monta mallia, jotka haluan toteuttaa! Valmiina on vasta yksi, joka on ehkä nyt sitten sitä hömppäosastoa:
Aika järkyttävä, mutta tuo jotenkin niin elävästi mieleen 1980-luvun!

maanantai 2. tammikuuta 2012
Muistoja kesästä
Mattojen virkkaaminen on mukavaa ja nyt niin muodikasta! Siihen jää todella koukkuun! Valitettavasti trikookude on vain niin raskasta virkata, että liiat kierrokset tuntee hartioissaan seuraavana päivänä! Nämä matot valmistuivat viime kesänä:
Vihreän kesäkassin tein paperinarusta. Tämä kassi ei ole ostoksia varten, se on lähinnä tarkoitettu vain silmäniloksi!
Niin pieniä, mutta tarpeellisia ovat tiskirätit! Vaaleanpunaisen tein serkkutytölle ja kaksi muuta jäivät omaan käyttöön.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Uusi vuosi ja mukava talvisää
Lumettoman joulun jälkeen sitä osaa arvostaa lunta ja muutaman asteen pakkasta! Nyt voi jo käyttää syksyllä valmistunutta lohikäärmehuivia, joka on tuntunut tähän asti vielä vähän liian paksulta. Huivi on Novitan Polku -lankaa ja suomukerroksia siinä on 35. Huiviin löytyy selkeä ohje Alex K:n blogista.
Vaikka lohikäärmehuivi pääsi vasta nyt kunnolla käyttöön, ovat muut huivit olleet käytössä senkin edestä. Baktus-tyyppistä 2,2 metriä pitkää huiviani käytän usein myös sisällä.
Esito-lenkkimohairista tehty tuubihuivi oli viime talven suosikkini.
Ovatko nämä sitten suuria kauluksia vai pieniä pontsoja? Punaisen kukallisen mallin löysin vanhasta Kotiliedestä ja siitä tykkään tosi paljon. Vihreä on ihanan pehmoista alpakkalankaa ja sen ohje tuli Rosee-työvälineen mukana.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)