torstai 29. maaliskuuta 2012

Tiskikukkia

Löysin hauskan tiskirätin ohjeen Tintin luomukset -blogista. Yhdestä 100 gramman Puro Batik -kerästä tuli kolme rättiä.


Kukan muoto syntyi lyhennetyin kerroksin. Ohje oli tosi selkeä. Tein kukkiin vielä ripustuslenkin, josta ne voi laittaa kuivumaan.


Ehdin jo kokeilla rättiä käytössä ja yllättävän hyvin toimi, vaikka epäilin tämän langan imukykyä!

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Vino huivi

Kuluneen viikon illat ovat kuluneet mukavasti tämän Moda -lehdessä 4/2011 olleen tosi mielenkiintoisen huivimallin parissa:


Novitan Polku -langan väri on nimeltään "mustajuuri" ja huivin koko on n. 140 cm x 60 cm.


Muotonsa ansiosta huivi asettuu mukavasti kaulan ympärille ja se on myös ihanan kevyt. Lankaa kului vain 66 grammaa. Malli oli niin mukava neuloa, että ostin saman tien langat toiseenkin huiviin!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Lampun uusi asu

Olohuoneen jalkalampun varjostin oli jo parhaat päivänsä nähnyt, kellastunut ja kulahtanut. Tänään lampulle valmistui uusi asu Lappajärven värjäämön valkoisesta paperinarusta. Tähän 45 cm korkeaan varjostimeen riitti yksi vyyhti.


Neule on ainaoikein -neuletta. Mallitilkun teko ennen tätä työtä oli välttämätöntä, jotta sain tuubiin heti oikean silmukkamäärän. Lamppu uudistui näin helposti ja nopeasti! 

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Tanssin pyörteissä

Sain kuulla toiveen, että esittelisin täällä blogissa myös tekemiäni tanssipukuja. Toiveen toteuttaminen on aika hankalaa, koska puvuista enää muutama on tallessa. Olen tehnyt pukuja muistini mukaan tusinan verran, ehkä ylikin, ja suurin osa niistä on päätynyt uusien pienten tanssijoiden käyttöön. Kaapista löytyi vielä neljä pukua:


Tämän vakiopuvun tekoon käytin aikaa viikkotolkulla. Näimme vastaavan tyylisen puvun jossain tanssikisoissa ja tein tämän valokuvan perusteella. Varsinkin yläosan kirjailut olivat haastavat, kuvassa näkyvien koristelujen lisäksi yläosa sisältää satoja mustia paljetteja.

Sitten muutama lattaripuku:

Tämän puvun erikoisuutena ovat eteen ommellut mustat helmet, jotka ehkä hieman näkyvät sivukuvassa. Helmien ompelu on hyvä tapa saada ne pysymään paikallaan tanssiessa.


 Ja sama takaa:


Tässä puvussa pienen pieniä aniliininpunaisia siemenhelmiä on käytetty koristamaan puvun yläosan aukkokohtia ja puvun helmaa. (Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla kuvaa.)


Viimeisin tekemäni lattaripuku on hieman eri tyyppinen. Kirjavan kankaan sävyjä on korostettu vihreillä strasseilla.


Tässä kuva myös takaa:



Tässä siis kaikki, jotka sain vielä kuvattua. Kaikki puvut on tehty ilman kaavoja ja alkuperäiset ideat ovat muuttuneet ja jalostuneet valmiiksi puvuiksi siinä ompelun lomassa. Vanhemmat jo myydyt puvut ovat ajalta, jolloin en omistanut digikameraa, joten niistä on vain joitain tanssin pyörteissä otettuja paperikuvia jäljellä. Mukava huomata näin jälkeenpäin, että varsinkin kaikki tekemäni E- ja D-luokan puvut ovat löytäneet uudet omistajansa. Toivottavasti hekin laittavat puvut kiertoon, että mahdollisimman moni saisi kokea niissä tanssin riemun!

torstai 8. maaliskuuta 2012

Vielä kerran kynttilöitä

Kevät on tulossa ja kynttilät alkavat tuntua jo liian talvisilta. Niinpä valoin vielä kerran talven mittaan  kertyneet pätkät uusiksi kynttilöiksi.


Näin ne vievät huomattavasti vähemmän tilaa kaapissa. Käytin näihin kaikki pienetkin jämät, joten värit sekoittuivat melko railakkaasti. Mitä useampi väri, sitä sameampi lopputulos, mutta toisaalta eipä mennyt haaskeelle yhtään! 

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Kirppislöytöjä

Viimeisenä lomapäivänä lähdin kirppiskierrokselle. Ja mitä löysinkään! Kaksi ihanaa Pomonapurkkia ja vielä ihan kohtuuhintaan!


Korkeampia mansikkapurkkeja minulla on nyt kaksi. Matalampaa en ennestään omistanutkaan tällä kuviolla. Näiden purkkien pohjaleimassa ei ole tarkkaa valmistusvuotta ja -kuukautta, mutta nämä ovat 1970 -luvun alusta.

Tässä vielä muutamia muita aikaisemmin kirpparilta hankkimiani esineitä:


Saara Hopean Näppyläkulho on mielestäni tosi ihana! Harvemmin kirppiksillä tulee vastaan muita kuin näitä kirkkaita, mutta haaveissani ovat kyllä muunkin väriset kulhot. Koko on juuri sopiva pienen perheen salaatti- tai kiisselikulhoksi.

1950 -luvun astiat ovat kauniita ja herkkiä. Kuten esimerkiksi nämä tarjoilulautaset:


Näitä näkyy silloin tällöin kirppiksillä, mutta yleensä ohut lasi on vuosien mittaan kolahtanut rikki jostain reunasta. Olen onnistunut löytämään nämä kaksi täydellistä lautasta, joissa kummassakaan ei ole mitään ajan patinaa. Näitä on käsiteltävä kuin kukkaa kämmenellä!

Sitten vielä löytö, jonka kohdalla hihkuin riemusta:


Tämä kaksilokeroinen lasiastia on jo itsessään hieno, mutta hihkuntaa aiheutti lähinnä aluslautanen, joka selvästi kuuluu settiin (siinä on juuri sopiva kolo astialle). Tätä veikkaisin ulkolaiseksi. Lautanen on uushopeaa (leima PRIMA N.S.), siis ei arvokasta, mutta tykkään tästä!