Tässä vielä viimeinen tämän vuoden puolella valmistunut työ:
Tämä huivi on virkattu puolipylväillä Dropsin Alpaca-langasta. Ohjeen ja langat hankin Kaarakan talosta, kun käväisin siellä joulukuun alkupuolella Joulu Käsillä -tapahtumassa. Tämän pituiseen huiviin lankaa kului kaksi kerää, alkuperäisessä ohjeessa oli hieman pidempi malli.
Kiitokset vielä kaikille blogissani kuluneena vuonna vierailleille! Käsitöiden ja kirppistelyn merkeissä jatketaan myös vuonna 2013! :)
maanantai 31. joulukuuta 2012
perjantai 28. joulukuuta 2012
Vuoden vanha
Unelmaullakkoni täyttää tänään yksi vuotta!! Olen tästä bloggaamisesta edelleen yhtä innoissani, kuin aloittaessani! Monenlaista käsityötä on tullut vuoden mittaan tehtyä ja ideoita on koko ajan pää täynnä, mutta valitettavasti työ häiritsee sen verran harrastamista, että millään en ehdi kaikkea toteuttamaan! Parhaani kuitenkin yritän! :)
Olen edelleen käynyt kalligrafiatunneilla viikottain, mutta syksyn mittaan vain yksi työ on tullut valmiiksi asti.
Tämä ikikalenteri oli "tilauksessa" jo parin vuoden ajan, mutta vasta nyt sain ajatuksen paperille. Kalenterista löytyvät kuukausien lisäksi tärkeimmät juhlapäivät, marja-ajat, peltotöiden ajankohdat sekä oman perheen syntymäpäivät.
Yhdestä joulupaketistani löytyi mielenkiintoinen laatikko, joka sisälsi 5 kpl vanhoja maljakkokynttilöitä. Kynttilät ovat noin 30-35 cm pitkiä, todella ohuita, vain n. puoli senttiä halkaisijaltaan. Valmistaja on Vaasan saippua Oy. Paketissa on ollut 10 kynttilää, mutta niitä on mahdollisesti aikoinaan myyty yksittäinkin, koska paketin päässä on kappalehinta 35 penniä/kpl.
En ole aiemmin tällaisia nähnytkään, enkä tiedä, missä tilanteissa näitä on käytetty ja millä vuosikymmenellä... Tuntuisi oudolta, että kynttilää poltettaisiin kukkien joukossa maljakossa, vai ilman kukkiako näitä on tarkoitus käyttää? Miksi? Tästä täytyy ottaa selvää!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012
Jääpitsiä
Tupperwaren retro "pitsiliina" pääsi jouluksi koristamaan pihapuutamme. Olisi mielenkiintoista tietää, milloin Tupperilla on ollut myynnissä tällaisia liinoja. Liinat ovat kirpparilöytö usean vuoden takaa. Pussi näytti alkuperäiseltä ja sisälsi viisi pitsiliinaa, joista yhdessä oli Tupperin merkki.
Tunnelmallista joulua ja erityisen hyvää uutta vuotta!
Toivottelee Maarit
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Toinen patalakki
Aiemmin tekemäni patalakki sai yllättävää "kannatusta". Niinpä tein toisenkin, joka päätyy pukinpussiin. Mallia muutin hieman edellisestä. Lisäsin lakkiin myös tupsun.
Tässäkin lakissa käytin syksyllä ostamaani käsinvärjättyä villalankaa. Tummanharmaat raidat ovat Nallea.
Lähes aina uutta neuletyötä aloittaessani teen mallitilkun, varsinkin silloin, jos olen valinnut eri langan, kuin ohjeessa. Puikkokokokin usein heittää, koska käsialani on melko löysää. Hyvänä apuna silmukoiden ja kerrosten laskemisessa ovat kehykset, joista pienempi, 5 x 5 cm kokoinen on käytössä osoittautunut hyödyllisemmäksi.
Tällaisia kehyksiä (muovisia) on toki myynnissäkin, mutta nämä omatekoiset ajavat saman asian. Kannattaa kokeilla! Kehys on yksinkertainen, mutta kätevä apuväline neulojalle!

lauantai 8. joulukuuta 2012
Joulua odotellessa
Pari pukinkonttiin menevää pipoa on valmistunut viime viikolla.
Ensin sydämellinen tonttupipo, jossa lankana on Sandnesin Smart-lanka. Malli on ihan omasta päästä.
Pienelle Nennu-neidille on lähdössä Ruttunutun ohjeella tehty lakki, ilman silmiä ja kuonoa. Lankana Novitan Jenika, joka olikin yllättävän sopivaa tähän malliin. Lakki pysyy tosi tykkynä. Lanka ei veny kovinkaan paljoa, mutta toivottavasti koko on sopiva!
Olemme kodissamme pyrkineet kaikin voimin eroon kellastuneesta puusta. Lähes kaikki maalattavissa oleva on vuosien mittaan maalattu. Katot, väliovet, keittiön kaapit, puolipanelit ja listat ovat muuttuneet valkoisiksi. Vielä silmääni on häirinnyt jatkuvasti keittiön pöydällä esillä oleva veitsitukki.

Ei häiritse sekään enää!
Mutta nyt taidan laittaa muut hommat hetkeksi syrjään ja keskittyä joulukorttien kirjoittamiseen!
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Tilkkupeitto
Tämä torkkupeitto valmistui täysin kierrätysmateriaalista. Käytin omista kaapeista löytyneitä (kutistuneita!) farkkuja sekä kirpparilta kauan sitten hankittuja kangaskaupan näytepaloja. Reuna- ja taustakankaana on vanha punainen filtti. Tilkkujen koko määräytyi kangasnäytteiden koon mukaan, joten valmis peitto on nyt kooltaan 102 x 137 cm.
Idean tähän tilkkutyöhön sain Maija Paavilaisen kirjasta "Luo uutta vanhasta".
Taidanpa testata tätä seuraavilla päivänokosilla!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)