tiistai 18. tammikuuta 2022

10 vuotta

Huomasin juuri, että blogini on muutama viikko sitten täyttänyt täydet kymmenen vuotta! Hyvänen aika, kuinka aika menee nopeasti! Aivan kuin vasta eilen olisin miettinyt, uskallanko perustaa oman blogin. 

Selailin sieltä täältä vuosien varrella tekemiäni blogikirjoituksia ja monet mukavat muistot tulvahtivat mieleeni. Julkaisujen tahti on hieman hidastunut vuosien varrella, olin näköjään aiemmin ahkerampi. Nykyään tahtiin vaikuttaa sekin, että Aiku-näppi osaltani päättyi, joten valmiita käsitöitä ei synny niin paljon, kuin kässäkerhoaikoina. Kotosalla tulee tehtyä lähinnä sukkia, huiveja ja tunikoita, kun kässäkerhossa tehtiin laajasti erilaisia käsitöitä. Kaipaan sitä aikaa! Tarkoitukseni oli jatkaa TaitoEP:n muissa ryhmissä, mutta päätin laittaa edelle oman ja läheisten terveyden pandemian jyllätessä. En olisi voinut kuvitellakaan, että tilanne jatkuu näin pitkään. Odotan innolla tilanteen rauhoittumista, että pääsisin palaamaan jälleen mukavan harrastuksen pariin.


Kiitos Sinulle, että vierailet blogissani! Kiitos myös kaikille kommentteja kirjoittaneille! Mukavaa käsityövuotta ja paljon uusia ideoita jokaiselle! Jatketaan samaan malliin!