Puutarhassa tapahtuu kummia: jättiauringonkukkani kasvuvoima on mieletön! Pituutta tulee joka päivä lisää ja varsi on jo lapsen ranteen vahvuinen! Kastelulannoitetta olen nyt selvästikin antanut riittävästi! Mielenkiinnolla odotan millaisen kukinnon tämä jättiläinen saa aikaan!
Myös pullokurpitsat ovat voimissaan! Osa hedelmistä on lyhyitä ja paksuja "keiloja", osa pitkiä ja ohuita. Kukkia ja painavia hedelmiä tulee koko ajan lisää, joten ihmettelen jo nyt varsien kestävyyttä!
Jättikurpitsani sen sijaan saivat pahasti siipeensä juhannusyön hallasta. Vain yksi taimi selvisi siitä joten kuten. Se kukkii tällä hetkellä. Idätin saman tien muutaman uuden siemenen, mutta on epätodennäköistä, että niistä ehtisi jättiläisiä kasvaa ennen syyspakkasia. Onneksi kasvukautta on paljon jäljellä, ehkä joku taimi ehtii vielä yllättää!
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Sekalaista saalista
Teimme pienen kesäretken Pietarsaaren ja Kokkolan suuntaan. Ajatuksena oli kiertää paikkakuntien kirppikset ja antiikkikaupat. Osa Kokkolan liikkeistä jäi kuitenkin näkemättä, koska ne olivat kiinni kesälauantaisin. Pietarsaaresta pohjoiseen, Kruunupyyn kirkon kupeesta löytyi ihana antiikkiliike, joka oli ehdottomasti retkemme helmi!
Vanhin tällä reissulla hankkimistamme esineistä oli rullateline, jonka pohjassa oli vuosiluku 1889. Ostin sen ihan käyttöön, en koristeeksi. Kekkerit sarjaan löytyi öljylamppu, jossa oli metalliosakin tallella. Löysimme myös Riihimäen lasitölkkeihin käyttämättömiä kansia. Usein nimittäin kirppiksillä näkee tölkkejä, joissa ei ole kantta ollenkaan tai se on pahasti vaurioitunut. Lisäksi ostin kaunista virkattua pitsiä ja pari Tre Ess -voiastiaa. Huvittavin esine oli vanha juusto- ja tomaattileikkuri, jollaista en ennen ole nähnyt! Mukaamme lähti myös Visby Bryggerin vanha pullo.
Ja kuinka ollakaan, vastaan tuli tummansininen näppyläkulho! Kuinka monta näppyläkulhoa ihminen tarvitsee?

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Sain langan päästä kiinni
Olen saanut aikaan muutaman ensimmäisen metrin yksisäikeistä lankaa. Tasaista se ei ole, mutta onpa persoonallista... Kehrääjän käsikirjassa sanottiinkin lohduttavasti, että ohutta ja tasaista lankaa saa kaupasta! Pitää paikkansa!
Vakiokirppiksellemme oli viime viikonloppuna tullut uusi myyjä. Hänen pöydästään löytyi tämä kauniin värinen Näppyläkulho. Vähän piti tingata, mutta meille tämä lähti! Näppyläkulhot ovat olleet tuotannossa vuosina 1952 - 1976. Suunnittelija on Saara Hopea. Ainakin vihreä ja violetti kulho olisi vielä kiva hankkia tämän ja aiemmin hankitun värittömän kulhon seuraksi!
No, into kuitenkin säilyi, joten kehruuharjoitukset jatkuvat!
Maria Montazamin innoittamana tytär pyysi tekemään muutaman tupsun. Näiden tekemisessä vain oma mielikuvitus on rajana! Ihan hömpänpömppää, mutta kivaa!
Hömppäosastolle menevät myös seuraavat Rosee-tekniikalla tehdyt rautalankakoristeet, jotka koristavat nyt sukulaisten lasiseinäistä kesähuonetta.
Vakiokirppiksellemme oli viime viikonloppuna tullut uusi myyjä. Hänen pöydästään löytyi tämä kauniin värinen Näppyläkulho. Vähän piti tingata, mutta meille tämä lähti! Näppyläkulhot ovat olleet tuotannossa vuosina 1952 - 1976. Suunnittelija on Saara Hopea. Ainakin vihreä ja violetti kulho olisi vielä kiva hankkia tämän ja aiemmin hankitun värittömän kulhon seuraksi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)