Lankakorissani on vuosia pyörinyt muutamia käsinvärjättyjä ihania lankoja, jotka olen useasti ottanut korista esiin, ihaillut ja miettinyt, mitä niistä tekisin. Joitain sävyjä oli vain yksi vyyhti, joitain enemmän. Upeudestaan huolimatta nämä langat eivät kuitenkaan koskaan ole päässeet puikoille. Nyt päätin kerätä kaikki saman vahvuiset langat yhteen ja upottaa ne huiviin.
Malli on nimeltään "Pelto" ja löysin sen Johanna Meriläisen kirjasta Virkatut huivit. Malli oli nopeatekoinen siinä käytettyjen venytettyjen silmukoiden vuoksi. Valmista tuli ihan huomaamatta.
Lisää väriloistoa löytyi käsityömessuilta:
Kaikki Näppi-koululaiset, sekä aikuiset, että lapset saivat valmistaa yhden onnittelukukan 30 vuotiaalle Näpille. Kukkia oli mahtavassa kukkameressä yli 300 kappaletta. Joukossa myös oma kierrätyshuovasta tekemäni kukka.
Ihana syksyn ruska on vielä hetken ilonamme. Nautitaan siitä täysin siemauksin!