lauantai 25. syyskuuta 2021

Koala-lelu

Uusimmassa Kotiliesi Käsityö 6/2021 -lehdessä oli ohje suloiseen Koala -pehmoleluun. Ohjeesta poiketen tein silmät ja henkselien napit kirjomalla, ettei Koalan tuleva omistaja saisi missään tilanteessa nappia kurkkuunsa.


Nallukka on todella pikkuruinen, vain 16 cm korkea, Valkoiset osat ovat Novitan Kotiväkeä ja haalarihousut Teeteen Hilla -lankaa.

keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Talvikki-tossut

En ole kummoinen kuvioneuleiden tekijä. Itse asiassa olen täysin aloittelija. Uuden upean Novitan Arabia-malleja pursuavan sukkalehden selailu sai ihon melkein kananlihalle. Lehdessä oli monen monta ihanaa mallia, mutta ne olivat ihan liian haastavia taidoilleni.

Uskaltauduin siis tarttua helpoimpaan. En tehnyt mitään pitkävartista ja lumoavan monimutkaista mallia, vaan ihan perus tossukat.


Mallikuvio on Ronja Hakalehdon suunnittelema ja Raija Uosikkisen Talvikki-koristekuvion innoittama. Lankana on Novitan Nalle. Väritys poikkeaa lehden musta-valko-harmaasta mallista siksi, että mustaa ja punaista Nallea sattui kaapissa olemaan. Valkoistakin olisi löytynyt kukkien terälehtiin, jotka olisi pitänyt kirjoa jälkikäteen valmiiseen tossuun. En kuitenkaan onnistunut kirjomaan silmukoita jäljitellen niin siististi, kuin olisin halunnut, joten siinä kohtaa annoin itselleni periksi.

Tätä työtä tehdessäni opin luomaan silmukat Magic Cast On -menetelmällä, jota en ole ennen käyttänyt. Myös lankojen kiertyminen keskenään alkoi vähentyä, kun työ eteni. Ymmärsin nyt viimeistään sen, että sillä todellakin on väliä, että koko työn ajan pitää samaa väriä etusormella ja toista kauempana. Päällyspuolen kuviossa asiaa ei huomaa, mutta pohjan suorista pystyraidoista näkee selvästi, jos lankojen keskinäinen järjestys on hetkeksi vaihtunut.

Arabian malleista mielestäni kaunein on lehden kannessa oleva Pastoraali. Olen tykästynyt siihen jo kauan sitten ja mm. kerännyt Pastoraali-mukeja arkikäyttöön. Lisäksi omistan kaksi upeaa neliskulmaista Pastoraali-lautasta, jotka ovat alkuperäistä 1960 -luvun tuotantoa. Siihen neulemalliin en kuitenkaan uskalla tarttua, haaste on ihan liian hurja!