lauantai 29. toukokuuta 2021

Pienempi makramee

 Päätin solmeilla toisen pienemmän makrameen hieman edellistä mallia muunnellen:


Käytettävissäni oli tällä kertaa lyhyt harjanvarren pätkä, joten sain siihen mahtumaan edellisestä mallista vain keskimmäisen kuvion. Tämän seinävaatteen vein lahjaksi ilahduttamaan äitiäni.

lauantai 22. toukokuuta 2021

Makrameeseinävaate

Kaikenlaiset makrameetyöt ovat olleet suosittuja jo pitkään. Itse en ole aiemmin tehnyt kuin pari amppelia, mutta nyt innostuin hieman isompaan urakkaan.

Selailin monenlaisia malleja, mutta aivan täsmälleen mieluista en löytänyt, joten yhdistelin lopulta osia useista malleista. Alkuidea kuitenkin lähti kehittymään Rosulikan suunnittelemasta mallista.


Seinävaatteen leveýs on n. 100 cm ja korkeus pisimpien hapsujen kohdalta n. 70 cm. Valmiin työn paikka on nyt makuuhuoneemme seinällä.

Materiaaliksi valikoitui Lankavan kierrätyspuuvillainen luonnonvalkoinen Paulina punoskude. Työhön riitti juuri ja juuri yksi suuri kilon painoinen kerä. Hankin alunperin kaksi kerää, joten toinen niistä jäi vielä koskematta. Hieman tavallista ohuemman harjanvarren ja 18 isoa puuhelmeä maalasin valkoisiksi kotoa löytyneillä maalinjämillä.

Kude on tosi jämäkkää ja paksua, joten työ eteni nopeasti ja oli tosi koukuttavaa. Se toinen kerä ei kovin pitkään kaapissa muhi!