Näppi-koulun kankaanpainantaosio päättyi viime viikolla. Kun aloitimme tätä osiota jokunen viikko sitten, tuli heti tunne, että en ehkä saa mitään aikaan tällä saralla. Onneksi lopulta jotain valmistuikin. Päätin nimittäin tehdä tauluja ja painaa kuvioita niihin vanhoilla pitsiliinoilla. No, sehän ei käynytkään ihan niin näppärästi, kuin ajattelin. Tein jos jonkinlaisia pitsikuviokokeiluja kankaille, mutta lopullisiin töihin käytin niistä vain pienet osiot ja nekin tuunattuina!
Tein tämän tauluparin työhuoneeni seinälle. Ensimmäisen tauluista tuunasin pienillä siemenhelmillä ja toisen merkkauksella ja pitseillä. Syynä tuunauksiin oli se, että kankaisiin tuli vaikka mitä sotkuja ja muita huonoja kohtia. Toivottavasti katse kiinnittyy näihin tuunauksiin, eikä niinkään kaikkiin virheisiin!
Taulujen lisäksi värjäsin pari kangasta, joita tarvitsen ensi vuoden puolella, kun aloitamme uuden kauden kirjansidonnalla. Nämä olivatkin sitten helpompia tapauksia, kun kuviot saatiin aikaan yksinkertaisesti suolakiteillä.
Syksyn viimeisenä kouluiltana teimme vielä jouluhimmeleitä pilleistä. Aloitin taas sen verran isolla ja haasteellisella mallilla, että valmiiksi en sitä vielä saanut. Onneksi jouluun on vielä aikaa!
lauantai 29. marraskuuta 2014
sunnuntai 16. marraskuuta 2014
Pienen pieni lahjaidea
Löysin tämän ikivanhan tulitikkulaatikkoidean Helene S. Lundbergin kirjasta Joulun taikaa. Olen ihan varma, että olen nähnyt vastaavia jo vuosikymmeniä sitten! Jokaisessa laatikossa on neljä tulitikkurasiaa, yksi joka sivulla.
Käytin laatikkoihin punavalkoruudullista kangasta, johon painoin kuvioita Näppi-koulussa muiden kankaanpainotöiden kuivumista odotellessani. Kaikki tilkut ja nauhat käyvät näihin materiaaliksi, koristelussa vain mielikuvitus on rajana! Pienet nauhanpätkät rasioiden vetiminä ovat välttämättömät, jotta rasiat aukeavat näppärästi. Tulitikkuja tarvitaan ainakin näin joulun alla ja tällainen rasia onkin mukava antaa lahjaksi vaikka kynttilän kera.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Pikkujoulukuusi
Meillä tapaa löytyä joulukuusen neulasia jostain nurkasta usein vielä juhannuksen tienoillakin. Tämän kuusen jäljiltä ei sellaista ongelmaa synny!
Leikkasin kuusen villakankaasta ja ompelin koristukset siihen hopealangalla. Huopasydämet olen ostanut käsityömessuilta jokunen vuosi sitten. Kaikki kimallukset ovat aikanaan jääneet yli tanssipukujen tehtailusta. Suuret timantit on ommeltu kuuseen ja pienemmät kiinnitetty silittämällä. Idean tähän helppohoitoiseen kuuseen löysin käsityömessuilta TaitoEP:n osastolta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)