Alkuvuodesta ystäväni kysäisi, voisinko tekstata puutarhakylttejä heidän uuden kotinsa puutarhaan. Innostuin asiasta välittömästi! Kylttejä syntyi lopulta tämän verran:
Suunnittelu lähti käyntiin ystävääni miellyttävän kirjasintyylin valinnasta. Tein pari arkillista mallikirjaimia, joista hän valitsi itselleen mieluisimman.
Sen jälkeen sain kasan talon ulkomaalilla valmiiksi pohjamaalattuja kylttejä, joihin tekstasin kasvien nimet valkoisella FolkArt akryylimaalilla. Joihinkin kyltteihin toivottiin lisäksi maininta kyseisen kasvin lahjoittajasta.
Lisäksi toiveena oli muutama kivikyltti kasvimaalle. Kivet olivat saunan seinäkiviä ja hieman liian röpelöisiä tähän tarkoitukseen. Niihin oli mahdotonta tekstata siististi. Ehdotinkin jo kivien hautaamista ikiajoiksi, mutta puutarhaan nekin päätyivät! :-)
Olen todella iloinen, että sain olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa tätä projektia! Nämä kyltit löytyvät siis Seinäjoen asuntomessujen messutalon nro 17 puutarhasta. Asuntomessut ovat avoinna 8.7.- 7.8.2016. Tervetuloa Seinäjoelle!
keskiviikko 29. kesäkuuta 2016
torstai 9. kesäkuuta 2016
3 x tunika
Katsoin kalenterista, että nyt on kesä. Ikkunasta tai lämpömittarista katsoessa sitä ei huomaa. Päätin kuitenkin, että tarvitsen kasan uusia lyhythihaisia tunikoita. Kaikki kolme on tehty samalla vanhalla kaavalla vain pieniä yksityiskohtia muuttaen.
Kukallinen trikootunika on melkein mekon mittainen. Legginssien kanssa kuitenkin aion tätä käyttää.
Tämän kankaan olen ostanut monta vuotta sitten. Kangas on rypistymätöntä ja joustamatonta. Mallia muutin niin, että tein sivusaumoihin halkiot ja helmaan nauhakujan. Kangasta oli niin paljon, että sain siitä vielä irrallisen tuubihuivin. Muuten kaula-aukko on samanlainen kuin edellisessä tunikassa.
Tähän viimeiseen pienensin kaula-aukkoa huomattavasti. Helman tein yksivärisestä trikoosta, koska kuviollista kangasta ei ollut riittävästi. Kaikki kankaat ovat Eurokankaan palalaarista. Nyt kun kaikki tunikat ovat kuvattuina, huomaan vasta, että eipä nämä värit kovin kesäisiä ole. Ehkä pari iloisemman väristä pitäisi vielä tehdä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)