lauantai 21. helmikuuta 2026

Tutkinto valmiina

Sain eilen lähes kolmivuotiset opintoni valmiiksi. Opiskeluaika on ollut todella mahtavaa ja antoisaa. En olisi millään malttanut lähteä koulusta, mutta käytin opinto-oikeuteni loppuun, joten pakko oli sanoa heipat ja ottaa todistus vastaan. Olen todella kiitollinen, että sain mahdollisuuden opiskella myös näin vanhemmalla ikää.


Viimeisinä koulupäivinä tein muutamien pienten korjausompelujen lisäksi mm. tyttärelle uuden meikkipussin.

Pussiin käyttämäni kankaanpalan löysin kierrätyskeskuksesta. Kangas on Marjatta Metsovaaran Valmu -kuosia ja valmistettu aikanaan Tampellalla. 

Vaaleanlilasta pehmopaidasta ja saman sävyisestä kirppikseltä löytyneestä miesten paidasta yhdistin kotipaidan itselleni. Poistin pehmopaidan kauluksen, tein paitakankaasta reunukset, taskun, helman ja nyörikujan. Käytin tähän paitaan molemmat kankaat lähes viimeistä palaa myöten.



torstai 5. helmikuuta 2026

Nopeita ompeluksia

Löysin kirpparilta valtavan kokoisen upean värikkään kankaan. Kangas oli mahdollisesti painettu käsin, koska painojälki ei ollut joka kohdasta tasalaatuista. Kuvio oli kuitenkin niin hieno, että päätin kotiuttaa tämän edullisen kangaspalan.

Kangas oli riittävän suuri parisängyn päälle, mutta reunustin sen vielä mustalla kankaalla, jotta sain peitteestä viimeistellymmän näköisen.


Tein nurkkiin hieman enemmän työtä vaativat vinot kulmat eli "jiirit".


Farkkukankaan paloista tein pari tyynynpäällistä, kuvassa nämä ovat vielä tilkkupintana, mutta viikolla ehdin jo ommella ne tyynyiksi.


 Kauniista kangaskaupan mallipalasta ompelin tarpeellisen kauppakassin.


Koululle tarvittiin patalappuja ystävänpäivämyyntiin, joten ompelin niitäkin tilkkulaarin jämäpaloista.


Muutamat perussukat sain myös valmiiksi alkuvuodesta telkkarin ääressä istuen.