Viime viikolla huomasin, että vauvakassiyhdistys Vaaka ry kerää jälleen tänä keväänä vauvakasseja mm. Karjalaan ja Senegaliin. Koska omalla paikkakunnallani näytti olevan keräyspiste, niin ilman muuta laitan kassin jos toisenkin hyvään tarkoitukseen. Vaaka ry:n sivuilla on tarkat ohjeet siitä, mitä kasseihin tulee pakata, eli kylmiin olosuhteisiin lähetetään tietenkin erilainen sisältö, kuin lämpimiin.
Viikonlopun aikana sain aikaiseksi melkoisen määrän eri kokoisia vauvanvaatteita. Kaikki kankaat ovat joko kierrätettyjä tai muista ompeluksista jääneitä paloja.
Valmiiksi tuli kuudet housut, yksi paita, pari pipoa, vauvan lakana sekä iso kangaskassi, johon tavarat pakataan. Vaatteiden kaavat ovat Ottobren numerosta 1/2015. Kaikki muut tarvittavat toppa- ym. vaatteet ostin kirppikseltä. Myös muutaman bodyn ostin valmiina, niin ei tarvinnut neppareiden kanssa taukkaroida!
Kirppikseltä löysin myös Luumu-sarjaan söpön pienen ruukun vuodelta 1968. Kun myyjä vielä oma-aloitteisesti pluutasi hinnasta, niin en voinut vastustaa!
Kävimme seuraamassa tänään Areenalla Aki Palsanmäen pitämää huutokauppaa. Hauska tilaisuus, mutta huudettavat tavarat olivat kaikki messujen näytteilleasettajien uusia tuotteita, joten ne eivät kovin meitä kiinnostaneet. Yhden tavaran kuitenkin itselleni huusin, joten nyt saan sanoa huutokauppakeisarilta jotain ostaneeni!
Oltpas ollut ahkera! Minullakin olisi joitain college kankaita, joista saisi pieniä vaatteita, mutta ensin pitäisi käyttää saumuri huollossa. Kaunis kippo. En ole edes käynyt huutokaupassa ikinä, tuskin osaisin mitää huutaakaan. Muuta kuin Apua!
VastaaPoista