tiistai 22. syyskuuta 2015

Riihimäen lasia

Viikonloppuna suuntasimme sunnuntain ratoksi huutokauppaan, jota meklasi itse Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki. Myynnissä oli runsaasti huonekaluja, mutta vain kourallinen pienesineistöä. Yhtä lasikulhoa vähän havittelin, mutta sen hinta nousi yli budjettini. Huutokauppa pidettiin ulkona ja sateen uhka oli koko ajan käsillä, joten ensimmäisten pisaroiden jälkeen päätimme jatkaa päivää kirppiskierroksella.

Tamara Aladinin Taalari-kulho pääsi meille ihan vain värinsä ansiosta.


Nanny Stillin suunnittelema Flindari-pullo puolestaan ostettiin hauskan tarinansa vuoksi. Näitä pulloja oli kuulemma myyty 1970-luvulla Keihäsmatkoilla lentokoneessa. Etiketissä lukee "Kiteen kirkas". Molemmat lasiesineet ovat Riihimäen lasin tuotantoa.



Puutarhakuulumisia vielä sen verran, että toinen auringonkukkani rojahti maahan pari viikkoa sitten pitkin pituuttaan, kun tukilangat pettivät. Mittasin varren pituudeksi reippaat 3 metriä 77 senttiä. Itse kukkaosa ei ollut kovin suuri, koska kyseinen yksilö kasvatti montaa kukkaa ja nuppua samaan varteen. Toinen auringonkukkani on edelleen pystyssä, joskin kukkaosa katselee maata kohti kauneimmat päivänsä nähneenä. Tässä yksilössä kukka onkin sitten valtava! Mittaustuloksen kerron sitten, kun maltan sen kaataa. Olisi mukava saada tästä siemenet talteen, kun viime kesän siemenet eivät kehittyneet riittävästi ja silloin koko kukka pääsi homehtumaan kosteassa syyssäässä.


Silmämääräisesti arvioisin, että tämän kukan siemenosan halkaisija on hyvin lähellä puolta metriä!

1 kommentti:

  1. Hienot kirppislöydöt. Kiva tarina on aina plussaa muutenkin hyvälle esineelle. Mahtavia auringonkukkia osaat kasvattaa.

    VastaaPoista