maanantai 4. joulukuuta 2017

Kaakelit

Aikussa on keskitytty nyt muutama viikko savitöiden tekoon. Voin kertoa, että ei ole mun juttu ollenkaan! En päässyt saven kanssa sinuiksi koko aikana.


Olin ajatellut "tekaista" muiden savitöiden lisäksi muutaman (21 kpl) koristekaakelin, mutta järki palasi päähän kuuden kaakelin jälkeen. Ei ollut helppoa, ei! En saanut kuivatettua kaakeleita niin, että ne olisivat pysyneet suorina. Melkein kaikissa joku nurkka päätti kipristyä. Myös kaakeleiden harmaa pohjamaali olisi pitänyt tuputtaa, ettei siihen olisi jäänyt pensselinjälkiä. Kuviot kaakeleihin painoin Kinder-munista tulleiden yllätysten erilaisilla jaloilla. Muut kaakelit hautaan maahan tulevien sukupolvien löydettäviksi, mutta nämä kaksi säästän muistoksi. Jos joskus meinaan tehdä jotain vastaavaa, niin voin katsoa näitä ja tulla heti järkiini.

Joulun lähestyminen johti pipotehtaan avaamiseen. Olen tehnyt peruspipoja pienille, isoille, tytöille ja pojille. Tässä niistä muutama.


Löytöjäkin olen tehnyt:


Neljä vihreää Grapponia-lasia aiheuttivat taas riemunkiljahduksen! Lisäksi löytyi meidän pienelle perheelle sopivan kokoinen Ultima Thule -kulho salaattiastiaksi. Nämä astiat eivät pääse pölyttymään kaapin perälle. Kaikki ovat jo käytössä!

2 kommenttia:

  1. Kuvassa olevat kaakelit ovat hienot...ehkei kuvassa näy kipristyeet kulmat!..:)

    VastaaPoista
  2. Luulen, että savityöt ei ehkä sovi minullekaan. En ole kokeillut, mutta eikös niitä pidä kostutella ja sen sellaista kuivumisen aikana. En muistaisi. Kivan näköiset kaakelisi kuitenkin ovat. Pipot kaikki kauniita ja löydöt ihania!

    VastaaPoista