sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Kevättä odotellessa

Parin vuoden tauon jälkeen maksoin Suomen Jättikasvisyhdistyksen jäsenmaksun ja jäin odottelemaan postia yhdistykseltä. Loppuviikosta postilaatikkoon tupsahtikin odotettu kirje.


Kirjeestä löytyi taas upea lajitelma erilaisia jättikasvisten siemeniä! Eksoottisinta tällä kertaa olivat pienen pienet Amarantin siemenet. Nimi ei sanonut yhtään mitään, joten googlettamalla selvisi miltä kasvi näyttää, ja että kyseessä on meksikonrevonhäntä. Pussissa oli 16 amarantin siementä, joten muutaman aion ilman muuta laittaa kasvamaan tänä keväänä. Muut siemenet olivat tuttuja aiemmilta vuosilta. En ole tosiaan pariin vuoteen jäsenmaksua maksanut, koska siemeniä on ollut niin runsaasti, etten ole vieläkään kaikkia vanhoja saanut käytettyä. Yksinkertaisesti tila ei riitä. Nytkin aion kotipihassa kasvattaa paremminkin ylöspäin kasvavia, kuin maata pitkin luikertelevia kasveja. Jättikurpitsoille yritän jälleen neuvotella paikkaa isännän pellon reunasta, ellei sitten EU puutu asiaan!

4 kommenttia:

  1. Jännää, miten taitavat kasvi-ihmiset puhuvat. "laitan yhden siemenen kasvamaan". Minulla ei kasvaisi mitään yhdestä siemenestä, tuskin montaakaan koko pussillisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä se koko homman idea onkin! Joka kerta yhtä jännittävää!

      Poista
  2. Innostavaa seurata kaiken kasvua, ihan 'tavallistakin' voi panna ruukkuun ja odotella, kärsivällisesti, taatelin kiviä, inkivääriä, gojia, manteleita, ja vaikka tammenterhoja. Kyllä jotain vihreää ilmestyy. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Kaikki vihreät pienet alut ovat ihania lupauksia keväästä!

      Poista