torstai 8. heinäkuuta 2021

Virkkaus on mukavaa lomapuuhaa

Ensimmäinen lomanpätkäni on ohi. Mukana lomakassissa kulki kevyt virkkaustyö.


Virkkasin pussukan Lankavan sivuilta löytyvällä Molla Millsin mallikuviolla Novitan Kotiväki -langasta. Vuorikankaaksi valikoitui väriensä vuoksi Marimekon Pieni siirtolapuutarha -kangas, jota oli jäljellä vielä juuri ja juuri tähän työhön riittävä palanen. Tämä pussukka odottelee nyt tulevaa naistenviikkoa ja erityisesti yhtä sen sankareista!


Olen innokas kierrättämään kaikkea turhaa kaapeissa lojuvaa tavaraa, mutta taas huomasin, että aina se ei kannata. Tytär nimittäin etsi kaupoista samettikankaisia hiusdonitseja, jotka pitävät hyvin kiinni pitkät ja paksut hiukset. Sopivia ei löytynyt, joten pääsin jälleen ompelupuuhiin. Ensin kyllä epäilin, ettei kaapeistani löydy ollenkaan samettikangasta, mutta kuinka ollakaan, olin jemmannut ikivanhoja tanssipukujen kangasmallipaloja pussillisen. Palat olivat pieniä, mutta niistä tummimpia yhdistelemällä sain aikaan kaksi donitsia. Nyt pysyy tukka hyvin ponnarilla!


Lomalla voi oppia uutta, vaikka ei mene omaa mökkiä kauemmaksi. Kesäyönä lennähti jälleen terassin verhoon tuntematon perhonen. Kuva on hieman hämyinen, mutta luonnossa perhonen oli upean vihreä. Googletuksen jälkeen päättelin lajin olevan Isomittari.


Tänä kesänä terassilla istuminen on välillä ollut hankalaa, kun hyttysiä on enemmän kuin tarpeeksi. Sukulaisen suosittelusta hankimme Thermacell -hyttystorjuntalaitteen ja kyllä täytyy sanoa, että parempaa laitetta ei ole. Hyvästi hyttyset meidän terassiltamme! Laitteen ansiosta yksikään hyttynen ei enää häiritse lomatunnelmaa!


1 kommentti:

  1. Noita Molla Millsin virkkausohjeita olen katsellut, mutta toistaiseksi on jäänyt katseluiksi. Hieno pussukka! Mielestäni nytkin kierrätys kannatti noiden hiusdonitsien suhteen, vai ymmärsinkö väärin?

    VastaaPoista