perjantai 9. joulukuuta 2022

Uusvanha sängynpääty

Äitini suvusta on 1970 -luvulla kulkeutunut mökillemme vanha sivustavedettävä sänky. Aikojen saatossa levitysosa on hävinnyt, en muista sitä koskaan edes nähneeni. Sängyn toista sivuakin oli jossain vaiheessa tuunattu, että nukkuja on saanut jalkansa suoraksi. Sänky oli siis suorastaan rikkiraadeltu.

Saimme tilalle nykyihmiselle sopivamman laverin, joten vanha mööpeli jäi turhaksi. Kotona meillä ei ole koskaan ollut sängynpäätyä, koska sopivaa emme ole löytäneet. Päätin siis kunnostuttaa tästä sängynriekaleesta meille sängynpäädyn.

Sängystä sahattiin pois pohja ja sivulaidat, joten jäljelle jäi vain seinää vasten oleva koristeelinen osa ja seinänpuoleiset jalat. Kaks´kättä työpaja lupasi korjata sahauksen jäljet ja maalata päädyn. Saimme tällä viikolla hakea valmiin päädyn kotiimme.


Värimalliksi vein valkoisen suodatinpussin, joka oli juuri sopivan valkoinen, eli ei liian kellertävä, eikä liian lumivalkoinen. Emme ole koskaan hankkineet kotiimme myöskään yöpöytiä, vaan niiden virkaa ovat ansiokkaasti vuosikymmenten ajan toimittaneet miehen kotitalon vintiltä löytyneet vanhat tuolit, jotka aikanaan itse maalasimme. Nyt sängynpääty ja "yöpöydät" edustavat samaa aikakautta. Tuntuu, kuin olisimme saaneet ihanan joululahjan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti