perjantai 5. toukokuuta 2023

Lankataidetta

Viime kuussa Vaasassa näkemäni tekstiilitaidenäyttely innosti kokeilemaan, mitä saisin aikaiseksi samalla tekniikalla. Innostuin tämän työn tekemisestä niin paljon, että työstin teosta kolme viikkoa päivittäin. Nyt se on vihdoin valmis ja löysi paikkansa olohuoneen seinältä! Annoin työlle nimeksi "Liaanit".

Kuva Hannele Norja

                             

Teokseen käytin valmista rautakehikkoa, rautalankaa, eri paksuisia köydenpätkiä ja Lankavan Sulo-sukkalankaa.

Kuva Hannele Norja

Aloitin kiertämällä erivärisillä villalangoilla rautakehikon kauttaaltaan. Sen jälkeen virkkasin lehtiä ja kukan terälehtiä valmiiksi. Kaikkien lehtien ulommaisella kierroksella virkkasin sisälle rautalangan, jotta lehtiä ja terälehtiä voi muotoilla. Köysien päällystäminen langalla vei reippaasti aikaa. Köysien päihin lisäsin yhden tai pari pidempää lehteä. 

Tällaisen työn pienenä ongelmana on se, että pitää jossain vaiheessa päättää, että työ on valmis! Työhön voisi nimittäin kuluttaa aikaa ja materiaalia vielä paljon enemmän. Pidän kuitenkin käyttämästäni kehikosta niin paljon, että en halunnut sitä täydellisesti peittää "liaaneilla". En myöskään halunnut liaanien muodostavan säkkärää solmua, joten jätin työn ilmavaksi. Pujottelin kaikki osat rautakehikon pinnojen väleihin, eli ne ovat irti ja näkymä on muunneltavissa.


Kehikko on vanha koriste-esine, jonka ostin aikanaan sisustusliikkeestä Lapualta. Kehikko oli peitetty vesihyasintilla niin, että en edes tiennyt sisällä olevan kehikon olevan noin hieno. Vesihyasintin purkaminen oli oma juttunsa, se oli nimittäin todella tiukassa rautojen ympärillä. Tarvittiin saksia, puukkoa ja etenkin voimaa, ennenkuin sain sen purettua.

Harvoin mikään taidenäyttely tekee niin suuren vaikutuksen, että haluan heti kokeilla omaa versiota aiheesta. Tikanojan taidekodin näyttely aiheutti tämän! Kiitos siitä! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti