Kaupunki päätti tänä keväänä purkaa rakkaan lapsuuden kotitaloni. Vaikka purkupäätös oli tiedossa jo yli kymmenen vuoden ajan, nosti puoliksi puretun talon näkeminen kyyneleet silmiini. Asuin tässä talossa syntymästäni 16 vuotiaaksi asti.
Kotimme muut osat olivat jo hävinneet, vain keittiömme oli osittain enää näkyvissä. Ajattelin hakea purkutyömaalta jonkin tiilen tai muun muiston talosta, mutta se ei ollut enää mahdollista.
Kun talo oli purettu kokonaan ja tontti tasoitettu, hain tontilta kiven ja maalasin sen iloisin värein muistuttamaan ihanista lapsuusvuosista tässä kodissa.
nuo osittain puretut talot ovat jotenkin rajun näköisiä. Erityisesti sille, joka on talossa asunut. Ja minulle tulee mieleen Ukrainan sota. Kivi on todella ihana muisto iloisissa väreissään!
VastaaPoistaKiitos, Marle!
Poista