keskiviikko 22. heinäkuuta 2026

Kansallispuvusta asiaa

Olen vuosia säilyttänyt kaapissa äitini kansallispukua. Tyttäreni käytti pukua yli kymmenen vuotta sitten, mutta itse olen käyttänyt sitä ainoastaan kerran alle 20 -vuotiaana. Puku on kaunis sinisävyinen Keski-Suomen puku. Äiti on ostanut sen käytettynä 1950 -luvulla, joten puvulla on jo ikää, mutta se on silti erittäin hyvässä kunnossa. 

Koska puku on todella pieni, ei sen käyttäminen tule sellaisenaan enää kyseeseen. Paita ja liivi ovat auttamattomasti pois laskuista, mutta hame olisi mahdollista saada käyttöön uudelleen laskostamalla.

Olen tosi iloinen siitä, että kansallispukuihin liittyvät säännöt ovat nykyään sallivammat ja puvun osia voi käyttää, vaikka ei omistaisi koko pukua. Tämän ajatuksen myötä päätin laskostaa hameen itselleni sopivaksi ja lisätä hameeseen koristeeksi taskun, joka ei siihen oikeasti kuulu. 

Sain taskun tekemiseen innostuksen, kun kävin tutustumassa EELI-Designin myymälään Kaustisen kansanmusiikkijuhlien aikaan. Siellä oli myynnissä toinen toistaan ihanampia laukkuja, vöitä, liivejä ym., jotka oli tehty kansallispukukankaista. Itse käytin taskun tekemiseen villakankaan paloja, jotka sain serkultani aiemmin. Etsin paloista hameen raitojen väreihin sopivat sävyt, kirjoin taskuun jostain vanhasta kirjontakirjasta löytyneen tyylitellyn ruusukuvion ja punoin villalangasta väreihin sopivan nyörin.


Jos ikinä saan aikaiseksi opetella paremmin pirtanauhan tekoa, niin vaihdan tähän sitten tyylikkäämmän nauhan. Jotta saan asun käyttöön, on siihen vielä tehtävä yläosa. Yritän löytää  kutittamatonta ohutta sinistä tai punaista villalankaa ja neuloa siitä yksinkertaisen puseron. Sain äidiltäni vanhan pronssisen Nurmo-korun, joka sopii sitten mainiosti puseron rintamusta koristamaan.

Ehkäpä saan tästä jossain vaiheessa itselleni pitkäikäisen juhla-asun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti