tiistai 4. elokuuta 2015

Kiviä ja kivikkokasveja

Viimeisen lomaviikon innoittamana päätin aloittaa viimeinkin rakentamaan kauan suunnittelemaani kivikkopuutarhaa. Olisi hienoa, jos omalla tontilla olisi todella isoja kiviä tai jopa kalliota, mutta tonttimme on entistä peltoa, joten kiviä nyt ei vaan ole.

Niinpä olen pikkuhiljaa kerännyt pienempiä kiviä ja joitain kivikkokasvien alkuja tätä projektia varten. Nyt kun sain vielä etualalla olevan erikoisen neliömäisen kiven tuotua auton peräkärryllä pihaan, niin tästähän tämä alkaa!


Tein tähän viisi pientä istutusaluetta ja niihin valitsin kelta- ja vaaleanpunakukkaisia kivikkokasveja. Kuorikatealuetta pienennän sitä mukaa, kun saan lisää kiviä. Koko alueen alla on maisemointikangas ja ruohonleikkuuta helpottamaan asettelin reunoille liuskekiviä. Monenlaisia kysymyksiä tätä tehdessä kuitenkin heräsi. Onko 10 senttimetrin multakerros riittävä kivikkokasveille? Oliko väärin tehdä alue kirsikkapuun ympärille? Kärsiikö puu? Entä saanko pidettyä alueen siistinä syksyllä, kun puu ja hanhikit pudottavat lehtensä? Kunhan uudet taimet juurtuvat ja saan kerättyä lisää kiviä, niin eiköhän tästä joskus tule ihan oikea kivikkopuutarha! :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti