maanantai 25. tammikuuta 2021

Onnenkantamoinen

Taitolehdessä on julkaistu nyt kahtena vuonna peräkkäin yhteiskirjontamalli. Villalankakirjonta on kivaa puuhaa ja ajattelin jo vuonna 2019 ottaa osaa kirjontaan, mutta silloinen kuvio ei miellyttänyt silmiäni ollenkaan, joten jätin asian sikseen.

Viime vuonna huomasin yhteiskirjonnan vasta, kun siitä oli pari osaa jo julkaistu. Tällä kertaa pidin kuviosta enemmän, joten päätin aloittaa. Kirjontakuvion nimi on Onnenkantamoinen ja sen on suunnitellut Elina Johanna Ahonen. En hankkinut ohjeen mukaisia värejä, vaan käytin jälleen kotoa löytyviä lankoja.



Noudatin ohjetta melko tarkasti, ainoastaan neliön alareunoihin suunniteltuja tupsuja jätin tekemättä. Tein niitä vain pari kuvion ulkonurkkiin.

Ohjeen viimeisessä osassa kankaalle kirjottu kuvio ommeltiin repuksi, mutta totesin, että kangaskassilla on itselleni enemmän käyttöä, joten kiinnitin kuvion valmiiseen kassiin. Kuvio olisi sopinut toki myös vaikka tyynyyn. Tämä oli mukava ja leppoisa työ. Kuvio jatkui pikku hiljaa vuoden mittaan, joten sen kanssa ei tarvinnut hätäillä. Kokonainen rekipeitto olisikin sitten jo isompi pala purtavaksi! Ehkä senkin aika vielä tulee...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti