sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Matonkuteita

Löysin äitini pihavarastosta ison säkillisen valmiiksi leikattuja matonkuteita useiden vuosikymmenten takaa. Vaikka räsymattoja löytyy meiltä riittävästi, eikä uusia ole tarkoitus tehdä, en toki malttanut heittää pussia menemään.

Kangaspuita ei nyt ole käytössä, joten päädyin käyttämään kuteet virkattuun mattoon. Tällainen ilopilleri ei sovi oman kotimme sisustukseen, mutta mökiltä tämä matto löytää varmasti paikkansa.


Ihan kaikkia kuteita en voinut käyttää, koska osa niistä oli todella paksuja, Käytin kuitenkin tähän kaikki, mitkä suinkin onnistuin virkkaamaan mukaan. Keriä käytin sitä mukaa, kun pussista vastaan tulivat, eli mitään sen kummempaa järjestelmällisyyttä en noudattanut. Maton lopullinen halkaisija on 126 cm. Virkkaaminen oli hauskaa, koska tunnistin kuteista isän vanhoja paitoja, äidin hameita ja omia vanhoja vaatteitani. Ihanan nostalgista!

Kesä on vaihtunut syksyksi ja pakkanen on jo puraissut puutarhassa monia kasveja. Auringonkukat kuitenkin jaksavat edelleen kukoistaa täydellä tenhollaan! Niitä on puutarhassani tänä vuonna pitkiä, pätkiä, suuria, pieniä, keltaisia ja muita värejä. Ne saavat aina hymyn huulilleni!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti