keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Tunika pienokaiselle

Kun ulkona sataa ja tuulee, eikä haravointihommiin ole menemistä, on mukava neuloa takkatulen ääressä. Sellaisina syyspäivinä valmistui tunika pienelle tyttöselle.


Lanka on Baby Merinoa ja sitä kului noin 2 ja puoli kerää. Tunikan koko on 9 - 12 kk vanhalle. Mallin löysin kirjasta Suloiset Silmukat.

En yleensä katso kelloa, kun neulon, mutta nyt laitoin kaikki neulontatuokiot muistiin. Päättelyineen päivineen työhön meni noin 15 tuntia. Se tuntuu kyllä paljolta näin pienen vaatteen toteuttamiseen. Jonkin verran muutin ohjetta ja lankakin oli erilaista, kuin varsinaisessa ohjeessa, joten mahdollisesti muutokset ja silmukoiden uudelleen laskeminen hidastivat työtä. Toisaalta näin mukavan työn tekemisessä ajan kuluminen on toissijaista. Lopputulos on tärkeintä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti